Pitkään sairastaneiden läheisten vertaistuki-ilta - tervetuloa

Lämpimästi tervetuloa, välkommen, Etelän-SYLI:n Läheisten avoimeen vertaistukiryhmään, torstaina 18.10.2018 klo 18-20, Helsingin Kaapelitehtaalla. Teemana on pitkään sairastaneiden nuorten ja aikuisten läheisten tukeminen, aihe mikä on lähellä sydäntäni sillä olen viimeisen kahden vuoden aikana työskennellyt paljon pitkään sairastaneiden syömishäiriöpotilaiden kanssa HUS Syömishäiriöyksikön Pisara-poliklinikalla. Toivon, että vertaistukiryhmässä voimme yhdessä pohtia, miten läheisenä voisi mahdollisimman hyvin pitää huolta myös omasta jaksamisesta, toivosta ja voimavaroista, tilanteessa jossa rakkaan ihmisen sairaus on pitkittynyt.

Läheisten avoin ryhmä on tarkoitettu niin vanhemmille, puolisoille, ystäville kuin sisaruksillekin. Vertaisohjaajana toimivilla läheisillä on oma kokemus sairastavan rinnalla kulkemisesta. Ryhmä on maksuton eikä ilmoittautumista tarvita.”

Tervetuloa! <3

Minkä tarkoituksen syömishäiriö täyttää?

Aikaisemmin tällä viikolla olin mukana työpaikkani HUS Syömishäiriöyksikön läheisten illassa, alustamassa illan teemaa: Minkä tarkoituksen syömishäiriö täyttää? Syntyi todella arvokasta keskustelua, ja jäin pohtimaan tätä asiaa, sillä se on tärkeä, iso kysymys sekä sairastumisen että toipumisen kannalta. Syömishäiriöihin liittyy monenlaisia tekijöitä, mukaan lukien biologiset tekijät ja yhteiskuntaan/kulttuuriin liittyvät seikat, mutta sen lisäksi syömishäiriöllä ja sen oireilla on usein sairastuneelle myös psykologisia merkityksiä.

Tunteet

Yksi aivan keskeinen teema on tunteet. Syöminen ja tunteethan ovat yhteydessä toisiinsa: tunteet voivat vaikuttaa syömiseen, ja syöminen voi vaikuttaa tunteisiin. Syömishäiriöissä, oireet kuten syömisen rajoittaminen, ahminta, oksentaminen, tai pakonomainen liikunta toimivat usein yrityksinä säädellä vaikeita tunteita. Tutkimuksista tiedämme, että tunteiden tunnistaminen, säätely, käsittely ja ilmaisu usein on haastavaa syömishäiriöitä sairastaville ihmisille. Ahminta voi olla tapa/yritys säädellä esim. stressiä, yksinäisyyttä, ahdistusta tai surua. Syömisen rajoittaminen voi olla tapa/yritys säädellä ahdistusta tai epämääräistä pahaa oloa, tai yritys turruttaa, välttää tai työntää pois vaikeita tunteita. Syömisen ja ravitsemustilan korjaaminen myös usein herättävät ahdistusta, mikä voi vaikeuttaa toipumista ellei ole riittäviä keinoja kohdata, käsitellä ja säädellä sitä.

Kontrolli, huolenpito, identiteetti

Syömishäiriöoireet voivat myös toimia yrityksinä viestiä huomion, avun, huolenpidon tarpeesta, jos sitä on vaikeaa ilmaista sanojen avulla. On tavallista, että avun pyytäminen tuntuu vaikealta, tai ettei oikein tunnistakaan omia tarpeitaan. Miten uskaltaisin kertoa, etten pärjää yksin? Näkeekö kukaan että minulla on vaikeaa, että tarvitsen tukea ja apua, ellei se näy kehossani? Syömishäiriö on usein myös yritys saada tai ylläpitää kontrollin ja turvan kokemuksia, ja ajatus arjesta ilman syömishäiriötä saattaa tuntua kaoottiselta ja turvattomalta. Ajan myötä syömishäiröön liittyvät tavat ja rutiinit usein myös syvenevät, ja niiden haastaminen ja muuttaminen voi tuntua sekä vaikealta että pelottavalta. Jos syömishäiriö pitkittyy, se voi lisäksi alkaa nivoutua identiteettikokemukseen, niin ettei tiedä kuka olisi ilman sitä. Miten näkisin itseni, miten muut suhtautuisivat minuun? Syömishäiriö voi myös olla yritys paeta aikuistumista ja sen koettuja vaatimuksia ja vastuuta, jos ne tuntuvat itselle vaikeilta tai jopa ylivoimaisilta. On myös tavallista, että syömishäiriöihin liittyy alhainen itsetunto ja vaikeuksia suhtautua itseensä myötätuntoisesti, ja joskus jopa pohtii, ansaitseeko toipumista, parempaa elämää? (Spoiler alert: ansaitset, todellatodellakin.)

Ristiriitaisuus

Muun muassa edellä kuvatuista syistä, suhde syömishäiriöön ja siitä toipumiseen on usein syvästi ristiriitainen. Toisaalta tunnistaa, mitä syömishäiriö vie itseltä ja miten se kaventaa elämää, heikentää toimintakykyä ja jaksamista, sekä huonontaa elämänlaatua. Saattaa ymmärrettävästi olla todella väsynyt elämään sairauden kanssa, ja toivoa että pääsisi siitä vapaaksi. Toisaalta voi pelottaa päästää irti, tehdä muutoksia, toipua; sillä silloin ei ehkä tiedä miten tulisi toimeen vaikeiden tunteiden tai oman kehonsa kanssa, ei tiedä kuka tai millainen ihminen olisi, eikä tiedä miten jäsentäisi arkeaan turvallisen tuntuiseksi. Voi myös olla vaikeaa kuvitella omaa elämää terveenä, ilman syömishäiriötä.

Toipumisen psykologia

Hyvä uutinen on, että tässä kuvailtuja teemoja ja haasteita onneksi voi työstää. Niiden kanssa voi päästä eteenpäin, solmuja voi avata ja pelkoja kohdata, on mahdollista löytää uusia tapoja suhtautua itseensä ja maailmaan. Syömisen ja ravitsemustilan korjaaminen toki on avaintekijä ja hoidon alussa pääfokus toipumisessa, ja luo pohjan myös psykologiselle työskentelylle. Sen lisäksi ajattelen itse, että ainakin nämä psykologiset teemat ovat tärkeitä toipumisprosessissa kokonaisuudessaan:

  Töölö, 2018

Töölö, 2018

  • Löytää ja opetella uusia tapoja tunnistaa, kohdata, sietää, säädellä, käsitellä ja ilmaista tunteitaan.

  • Harjoitella ja vahvistaa joustavuutta, haastaa tapoja ja rutiineja.

  • Tunnistaa omia ajatusmallejaan, työstää niitä ja saada niihin enemmän etäisyyttä, ja löytää uusia, armollisempia, joustavampia tapoja suhtautua itseensä.

  • Oppia tunnistamaan ja ilmaisemaan omat tarpeensa ja rajansa.

  • Rakentaa ja vahvistaa tervettä itsetuntoa ja identiteettiä.

  • Uskaltaa toivoa ja kuvitella omaa tulevaisuutta, suunnata eteenpäin kohti elämää ilman syömishäiriötä.

Miltä tämä sinusta kuulostaa?

Toivoa, rohkeutta, itseymmärrystä toivottaen <3

Monica

Jooga tukena syömishäiriöstä toipumisessa

Hei pääkaupunkiseutulainen, huomasitko Etelän-SYLI:n joogatunnit (Lempeää joogaa - kiitollisuushetkiä kehollesi) mitkä alkavat tänään, eli keskiviikkona 5.9? Syksyn tuntien teemat kiitollisuus, kehotietoisuus, hyväksyntä ja lempeys kuulostavat mielestäni todella hyviltä.

mandalapeace.png

Ilahdun tästä siksi, että osa omista asiakkaistani ja potilaistani ovat kuvanneet, miten lempeä jooga ja meditaatio ovat auttaneet heitä toipumisprosessissa. Ilahdun myös siksi, että olen itse saanut joogasta paljon iloa, tukea ja rauhaa stressaavina aikoina elämässäni (nyt en ole harrastanut liikuntaa jossa nojataan käsille sen jälkeen kun viime talvena liukastuin ja mursin käteni, mutta tätä kirjoittaessani ilokseni havahduin siihen, että käsi jo varmasti kestäisi rauhallista joogaan paluuta, yay!). Ja, ilahduin lisäksi siksi, että  tieteelliset tutkimukset viittaavat siihen, että joogasta voi olla apua syömishäiriön toipumisprosessissa. Pienessä satunnaistetussa, kontrolloidussa tutkimuksessa, aikuisia naisia joilla oli ahmimishäiriö tai määrittämätön syömishäiriö satunnaistettiin joko 11-viikkoiseen joogaohjelmaan tai verrokkiryhmään. Joogaohjelma koostui kehotietoisuudesta, liikkeistä, hengitysharjoituksista, meditaatiosta ja rentoutumisesta. Joogaryhmään osallistuneilla naisilla, syömishäiriöoireet vähenivät enemmän kuin verrokkiryhmässä. Toisessa tutkimuksessa, eri syömishäiriöitä sairastavia nuoria satunnaistettiin joko tavanomaiseen hoitoon tai tavanomaiseen hoitoon ja 8-viikkoiseen joogaohjelmaan. Joogaohjelmaan osallistuneiden nuorten syömishäiriöoireet vähenivat enemmän kuin muiden. Joogaa harrastavat naiset ovat myös kuvanneet, että jooga vaikuttaa heidän kehonkuvaansa ja kehosuhteensa positiivisesti. Toisessa tutkimuksessa, ahminnasta kärsivät naiset kuvasivat, että jooga vaikutti heidän syömiseensä ja suhteeseensa ruokaan myönteisesti.

Tutkimukset tietenkin aina perustuvat ryhmien keskiarvoihin, ja mehän (onneksi!) olemme kaikki yksilöitä. Yllä kuvaillut tutkimukset ovat myös pieniä, eli lisätutkimuksia kaivataan. Oleellista myös on kuunnella ja kunnioittaa omaa jaksamista ja terveydentilaa - rankat, vaativat joogatunnit (kuten joissain paikossa on tarjolla) ei ole paikallaan kun vielä toivut. 

Ei siis ole taattua, että juuri sinä joka luet tämän hyödyt joogasta tai edes pidät joogasta, tai että kaikki joogamuodot ovat sinulle sopivia juuri nyt. Se on tietysti enemmän kuin ok! Meillä on kaikilla oma tiemme, ja toipuminen, kehosuhde, rentoutuminen ja läsnäolo tulevat monessa muodossa. On kuitenkin mielestäni hienoa, että lempeä, rauhallinen, hidas jooga voi tarjota lisätukea ja apua omaan kehosuhteeseen, kehossa olemiseen, itsensä kunnioittamiseen ja itsestään huolehtimiseen. Jos tuntuu, että haluat kokeilla, nyt olisi oiva mahdollisuus.

Lisäinfoa tästä! Tunnit ovat maksuttomia, ilmoittautumiset jokaiselle tunnille erikseen.

Lopuksi vielä lause, minkä kerran kuulin joogatunnilla ja mikä jäi minulle tärkeäksi: Lattia kantaa, sinun ei tarvitse.

Kehorauhaa toivottaen,

/Monica

 

 

Kirjavinkki - Pysäytä tunnesyöminen

tunnesyöminen book.jpg

Ystäväni ja kollegani Katarina Meskasen kirja "Pysäytä tunnesyöminen" on ilmestynyt! Lämmin suositus kaikille, jotka pohtivat tunteidensa ja syömisensä yhteyttä, etsivät ulospääsyä laihduttamisen ja ylensyömisen noidankehästä, ja etsivät sallivampaa, lempeämpää suhtautumista itseensä, tunteisiinsa ja syömiseensä. Nämä ovat niin hurjan tärkeitä, olennaisia teemoja, ja tuntuu tosi hienolta voida nyt vinkata tästä kirjasta omille asiakkaille, potilaille ja juuri sinulle joka ehkä luet tämän.

"Kirja tarjoaa ymmärtävän lähestymistavan tunnesyömisen syihin sekä paljon omakohtaista pohdittavaa. Samalla se antaa runsaasti konkreettisia, ratkaisukeskeisiä harjoituksia sekä täydennettäviä liitteitä, kuten itsehavainnointilomakkeen ja tunteiden lokikirjan."

Olen tosi iloinen ja ylpeä, että olen itsekin saanut olla mukana pienessä osiossa kirjassa. Kirjoitan muutamia ajatuksia kehonkuvasta, mm. itseäsi kannustamisesta, kehopuheeseen vaikuttamisesta sekä näkökulman vaihtamisesta.

Voit tilata kirjan tästä!

Lempeitä lukuhetkiä ja syvempää itseymmärrystä toivottaen <3

/Monica

Valmistun pian psykoterapeutiksi/Jag är klar med mina psykoterapeutstudier!

dog.png

Syy blogini hiljaisuuteen sekä hehkutus-otsikkoon on, että olen ollut tosi kiireinen nelivuotisten psykoterapeuttiopintojeni loppuspurtin kanssa. Mutta nyt kaikki opintopisteet, lopputyö, seminaarit, asiakastunnit ja työnohjaus ovat kasassa! Jos byrokratia suo, saan siis lähikuukausien aikana psykoterapeutin paperit sekä Kelan kuntoutuspsykoterapian palvelutuottajan oikeudet. Olen innoissani, kiitollinen koulutuksesta ja hieman haikea sen päättymisestä, sekä vähän väsynyt. Nyt ajattelin siis ottaa hieman iisimmin, syödä paljon jäätelöä, hengailla merenrannoilla, lukea ei-ammattiin-liittyviä hömppäkirjoja ja pian lomaillakin. Mutta sitten palaan pian tänne blogiin, on nimittäin vaikka miten paljon asioita, mistä haluan kirjoittaa. Ihanaa, iloista alkukesää!

Orsaken till tystnaden här samt den aningen ivriga rubriken är att jag varit upptagen med min 4-åriga psykoterapiutbildnings slutspurt. Men nu är den över, och om byråkratin funkar smidigt får jag snart min psykoterapeutbehörighet samt Fpa-rättigheter. Hurra! Nu ska jag vila lite och äta en massa glass, men sedan återkommer jag snart. Ha en riktigt fin försommar!

<3

Monica

Ihanaa tanssin, liikkeen, levon päivää

Tänään vietetään kansainvälistä tanssin päivää. Itse lepään sohvalla, sillä kyynärpääni leikattiin aikaisemmin tällä viikolla, mutta mietin tanssia ja sen roolia omassa elämässäni, ja myös muiden. Itselleni tanssi on aikuisiässä ollut ilon, lempeyden, voiman, luovuuden, rentoutumisen ja vapauden tunteen lähde. Tanssin myös lapsena ja nuorena, mutta vasta muutaman vuoden tauon jälkeen sain siitä oikeasti suurta iloa. Ei minusta koskaan tule ammattitanssijaa, grand battementeni eivät ole kovin korkeita, en todellakaan osaa seisoa käsilläni tai mennä spagaattiin - mutta ei se haittaa! Tanssi on minulle tapa olla todella, todella läsnä kehossani, kuunnella sitä, olla siinä onnellinen.

Tiedän kuitenkin, että tanssi voi myös olla vaikea, kivulias, vaativa, täydellisyyttä korostava ja ankara laji. Tanssin harrastajilla ja ammattilaisilla on kohonnut riski kärsiä syömiseen ja kehonkuvaan liittyvistä ongelmista ja sairastua syömishäiriöihin. Tämän näen säännöllisesti myös omassa työssäni syömishäiriöiden parissa — tanssiharrastukseen tai -opintoihin voi liittyä hurjia paineita, perfektionismia, vertailua toisiin, kilpailua ja vaativuutta, mitkä usein ovat olleet mukana vaikuttamassa syömishäiriöön sairastumiseen. 

Tosi tärkeää onkin, millainen ilmapiiri tanssikouluissa ja -tunneilla on, ja miten opettajat suhtautuvat oppilaisiinsa. Onneksi tanssin maailmassa keskustellaan yhä enemmän aiheesta ja tiedostetaan yhä paremmin, että tanssijoiden säännöllinen ja riittävä syöminen on aivan keskeinen asia, että tunneilla käytetyllä sanoilla on merkitystä, että itsetuntoa ja positiivista kehonkuvaa kuuluu tukea, ja miten tärkeää on, että tanssija joka kärsii syömiseen liittyvistä ongelmista saa apua mahdollisimman nopeasti. Tanssin kuuluu olla erilaisten kehojen ja liikkeiden osaamisen, upeuden, voiman ja luovuuden ylistämistä! Ei kenenkään vartalon latistamista, dissaamista tai heikentämistä.

stumble.jpg

Itse uskon, että tanssi voi olla eheyttävää, voimaannuttavaa ja läsnäolevaa, kaikenkokoisille ja -muotoisille kehoille (paitsi tietenkin silloin, jos keho on fyysisesti heikko ja tarvitsee lepoa!). Liikkeen kautta voimme saada yhteyden itseemme ja ilmaista tunteitamme, ilman sanoja. Voisitko sinä saada iloa tanssista? Zumbasta, lempeästä aikuisbalettitunnista, kesän lavatanssista, reggaeton-sheikkailusta, olkkarissa lempibiisin ajan improilusta? Ilman mitään paineita siitä, että pitäisi näyttää tietynlaiselta tai saavuttaa mitään tiettyä? Ihan vain siksi, että kehosi on mahtava ja sen liikkeissä voi olla hyvä olla. Tai jos kehosi on viime aikoina tanssinut tarpeeksi tai liikaakin, voisitko antaa sille tänään lepoa?

Ihanaa tanssin, liikkeen, levon päivää! <3

/Monica

ps Välillä saa ja kuuluukin kompastua.

Minä ja muut - syömishäiriö ja sosiaaliset suhteet

Toissapäivänä sain ilokseni olla mukana Etelän Sylin pitkään sairastaneiden illassa keskustelemassa syömishäiriöstä ja sosiaalisista suhteista. Syntyi tärkeää keskustelua tärkeästä aiheesta, ja olen tosi kiitollinen että sain mukana olla kuuntelemassa ja oppimassa.

Sosiaaliset suhteet kuuluvat ihmisyyden tärkeimpiin asioihin. Meillä ihmisillä on syntymästä asti sisäänrakennettu tarve kiintymykselle, turvalle, läheisyydelle ja hyväksynnälle. Meistä tulee me suhteessa muihin ihmisiin, ja ihmissuhteet (kuten suhde eläimiinkin) voivat antaa meille turvaa, iloa ja yhteenkuuluvuutta.

you-not-alone-motivation-quote-vector-typography-poster-hand-lettering-calligraphy-54312332.jpg

Syömishäiriö ja ihmissuhteet liittyvät usein toisiinsa. Ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat voivat vaikuttaa syömishäiriöön sairastumiseen. Tiedetään, että esimerkiksi koulukiusaaminen, perheongelmat, yksinäisyys tai traumaattiset kokemukset voivat lisätä riskiä sairastua syömishäiriöön.

Syömishäiriö vaikuttaa usein myös ihmissuhteisiin. Syömishäiriöoireisiin liittyy monesti salailua, häpeää ja vetäytymistä, mikä voi johtaa eristäytymiseen ja yksinäisyyteen. Syömishäiriö sitoo usein myös paljon energiaa ja aikaa, jolloin voimavaroja jää vähemmän esim. kavereille, hengailulle, hauskanpidolle, perheen ja sukulaisten tapaamiselle. Sosiaaliset tilanteet joihin liittyy ruokaa ja syömistä voivat myös tuntua niin haastavilta, että niitä välttää. Kehonkuvaan liittyviin ongelmiin, energian vähenemiseen ja hormonitasapainon häiriintymiseen liittyy usein myös seksuaalista haluttomuutta ja/tai vetäytymistä intiimistä suhteista. Läheiset ihmiset saattavat lisäksi kokea hämmennystä, pelkoa, huolta, avuttomuutta, syyllisyyttä ja turhautumistakin syömishäiriön edessä, mikä voi vaikuttaa kielteisesti ihmissuhteesiin.

Toisaalta läheiset ihmiset ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat usein varsin tärkeitä toipumisprosessissa. Perhe, ystävät ja kumppani voivat antaa tukea, kuunnella ja tukea hoitoon hakeutumisessa. Perheellä ja läheisillä on myös usein tärkeä rooli hoidossa. Tärkeää on kuitenkin tietenkin muistaa, että läheiset eivät ole hoitohenkilökuntaa. Toinen tärkeä rooli mikä läheisillä on, onkin auttaa pitämään kiinni “tavallisesta elämästä”, maailmasta syömishäiriön ulkopuolella. Ystävien ja sisarusten kanssa voi tehdä ihan muita asioita, pitää hauskaa, harjoitella tervettä suhdetta ruokaan ja syömiseen, tai vain olla yhdessä.

Uskallatko pyytää apua ja tukea läheisiltäsi kun tarvitset sitä? Muistathan, että olet tuen ja yhteenkuuluvuuden arvoinen? Että ansaitset tulla kuulluksi? Että voit ottaa tukea vastaan ystäviltäsi, kumppaniltasi ja perheeltäsi, ja toisessa yhteydessä sitten tukea, auttaa ja kuunnella heidän murheitaan?

Myös Syömishäiriöliitto tarjoaa monenlaista sosiaalista tukea sekä syömishäiriöön sairastuneille että heidän läheisilleen. Chatissa voit keskustella anonyymisti, tai voit saada sähköpostivertaistukea. Alueelliset jäsenyhdistykset järjestävät paljon vertaistukitoimintaa. Etelän Syli järjestää mm. vertaiskaveritoimintaa, erilaisia keskustelu- ja vertaistukiryhmiä ja perjantailounasta.

Et ole yksin. <3

/Monica

What Anaïs said

"My mission, should I choose to accept it, is to find peace with exactly who and what I am. To take pride in my thoughts, my appearance, my talents, my flaws, and to stop this incessant worrying that I can’t be loved as I am."

— Anaïs Nin (1903 - 1977)

 

Ja sitten vielä pieni muistutus siitä, että sinä et ole yksin tämän mission kanssa, et ole yksin tällä matkalla. Ja siitä, että tämän tehtävän hyväksyminen ei ole mustavalkoinen joko-tai-juttu ("joko löydän itseni kanssa täydellisen rauhan tai peli on menetetty"), ei, vaan pieniä askelia kohti suurempaa lempeyttä, hyväksyntää ja itseäsi hyvin kohtelemista. Joskus tulee takapakkia, joskus harppauksia eteenpäin. Joskus on vaikeampaa, joskus helpompaa. Se on täysin ok, sellaista on olla ihminen. Mutta kyllä, sinä voit ja ansaitset olla ylpeä ajatuksistasi, kehostasi, kyvyistäsi, säröistäsikin. Ja sinua voi ja tulee rakastaa sellaisena kuin olet, as you are.

Hyväksyvää, rauhaa kohti liikkuvaa viikkoa toivottaen <3

/Monica

Sinun voimasi palaavat

Näin Eating Disorders Awaraness Weekin lopuksi haluaisin jakaa tämän runon, mistä tuli mieleen potilaani, ja se kaikki toivo, valo, voima ja tulevaisuus mikä heissä (teissä, sinussa!) on, silloinkin kun sattuu, pelottaa ja väsyttää kaikista eniten. Voimat voivat palata, toipuminen on mahdollista.

IV.

  Uunisaari/Ugnsholmen

Uunisaari/Ugnsholmen

Kerran kävi niin
että sinä olit maailmassa
mutta maailma ei ollut sinussa.

Pystyit oleskelemaan
vain tiloissa, jotka tunsit hallitsevasi.
Ja kun et hallinnut, 
et voinut matkustaa etelään.
Seuraavaksi et voinut lähteä.
keskikaupungillekaan.
Et voinut nousta raitiovaunuun tuntematta

että maankamara on päästänyt
sinut irti kuin ilmapallon -
sen ote on herpaantunut,
maan voima kadonnut.
Kohoat hallitsemattomasti,
jos et satu takertumaan korkeajännitejohtoihin
niin halkeat korkeudessa,
tyhjennut avaruuteen, läpituntemattomaan
jota villit ajatukset kansoittavat.

Pystyit olemaan vain kotona
koska hallitsit ne neljäkymmentä neliötä.
Katselit ikkunastasi: hiljaiset kujanjuoksijat
mustina ja moninaisina ruumiinmuodossaan
vaelsivat yhteen ja eri suuntiin.
Sanoit itsellesi: lakkaa toivomasta
että tosiasiat eivät ole tosia.
Luovu kaikesta toivosta ja ryhdistäydy.
Ala uskoa ihmisten hyvyyteen,
koska muita vaihtoehtoja ei ole.

Sinun voimasi palaavat,
voimat palaavat,
ne palaavat.
Silmäsi ovat ehkä harmaantuneet huolista
mutta ihmiset toipuvat,
toipuvat nopeasti.

 

— Anni Sumari, runosta Poissaolo

Viktigt att tala om hetsätning

Tips tips tips, denna radiodokumentär/podcast om hetsätning av Anne Hietanen. Anne berättar med värme, klokhet, medmänsklighet och hopp om sitt insjuknande, känslorna och tankarna bakom och kring sin ätstörning, samt om sin behandling, processen för att bli frisk och sitt tillfrisknande. Jag har fått äran att vara med på ett litet hörn också.

tree.jpg

Det är så viktigt att tala om hetsätning! Hetsätningsstörning är den vanligaste ätstörningen, men likväl den det kanske talas minst om. Ofta hör svår skam, skuld och hemlighållande samman med hetsätning. Att sätta ord på, tala om och inte vara ensam med sin ätstörning är första steget mot att börja utmana skammen, slå hål på hemlighållandet och därmed också våga söka hjälp och kunna börja må bättre.

Om du lider av hetsätning vill jag (liksom i programmet) tipsa dig om detta egenvårdsprogram: Bli fri från hetsätning. Det är ett bra första steg mot att förstå dina symptom bättre, och få ett mer balanserat förhållande till mat och ätande, samt känslorna och tankarna och de onda cirklar av bantning och hetsätande som ofta är med och upprätthåller ätstörningen. Om du behöver mer hjälp utöver egenvårdsprogrammet kan du också söka mer hjälp via t.ex. din studie- eller arbetshälsovård, eller via din egen hälsovårdscentral. Det finns hjälp att få, och det går att bli frisk.

Ta hand om dig <3

Monica

ps Jos sinä joka luet tämän koet että suomi sittenkin on vahvempi kielesi, niin itsehoito-ohjelma Irti ahminnasta löytyy suomeksi tästä.

Hei, don't "detox"

Näin joulun ja uuden vuoden välissä tässä tulee pikku muistutus siitä, että instagramtyypit ja naistenlehtien artikkelit voivat sanoa mitä haluavat, mutta sinun ei todellakaan tarvitse "detoxata", "puhdistaa kehoasi", "poistaa kuona-aineita kehostasi", "mehupaastota", eikä millään muullakaan tavalla syödä liian vähän. (Alkoholin ja tupakan voit toki hyvin skipata!) Sinulla ei ole mitään hätää. Munuaisesimaksasi, suolistosi ja muut elimesi poistavat elimistöstäsi tarpeettomia aineita ja mahdollisia myrkkyjä, sekä pitävät huolta aiheenvaihdunnastasi. Kaiken maailman paasto- ja detox-kuurit ovat huuhaata ja markkinointihölynpölyä, mitkä eivät auta sinua tai kehoasi mitenkään. Päinvastoin, syömällä liian vähän riski häiriintyneelle syömiselle kasvaa, tai mahdollinen jo valmiiksi vaikea suhde syömiseen todennäköisesti vaikenee entisestään.

happy-new-year-glitter-1.jpg

Kehosi ja terveytesi eivät tarvitse kieltoja tai kuureja. Sen sijaan ansaitset ja tarvitset riittävästi hyvää, monipuolista, hyvänmakuista ruokaa, riippumatta siitä vaihtuuko vuosi vai ei.

Jos tuntuu että suklaakonvehdit jo tulevat korvista ulos, voitko miettiä mitä voisit lisätä elämääsi sen sijaan että ajattelisit että ruokaa x tai ainetta y ei saisi syödä. Voisitko yrittää lisätä hieman kasviksia ja hedelmiä ruokavalioosi? Syödä enemmän hyviä rasvoja? Jättää viini väliin? Käydä kävelyllä jos kehosi kaipaa liikettä? Nukkua enemmän? Pitää itsestäsi huolta niin hyvin kuin ikinä osaat, ja muistuttaa itseäsi siitä että arvosi ihmisenä ei millään, millään, millään tavalla liity kokoosi tai painoosi?

Lempeää uutta vuotta toivottaen,

Monica

Joululahja itsellesi

Joulu lähestyy huimaa vauhtia, mikä minusta tuntuu ihanalta, stressaavalta, ja sitten aika ihanalta taas. Omiin joulusuunnitelmiini kuuluu jonkinlainen nukkumisen ennätys, kasa Kiss Kiss-karkkeja, ja että vihdoin saisin Oneironin luettua loppuun ja voisin aloittaa tämän kirjan.

Tiedän kuitenkin, että joulu on myös haastavaa aikaa monelle syömishäiriötä sairastavalle tai syömisen kanssa kamppailevalle. Miten suhtautua tähän kaikkeen ruokaan? Uskallanko kokeilla uusia juttuja? Mitä jos syön liikaa? Onko ok syödä suklaakonvehteja? Pitääkö kokea huonoa omatuntoa jos jouluna syö enemmän kuin tavallisesti?

2fcb4d58367c9deed37bc786f3097745--the-desk-best-gifts.jpg

Keräsin muutamia ajatuksia siitä, miten voisit pitää itsestäsi huolta ja viettää mahdollisimman kivan joulun, vaikka syöminen tuntuisikin haastavalta.

  • Hae tukea läheisiltä ihmisiltä, kerro heille jos sinulla on vaikeaa.
  • Syö säännöllisesti, älä jätä aterioita väliin tai syö liian vähän vaikka olisikin tulossa isompi ateria  tai olisit edellisenä päivänä syönyt enemmän kuin tavallisesti.
  • Harjoittele itsemyötätuntoa, ole itsellesi kiltti. Tee tietoisesti jotain hyvää itsellesi jokaisena joulun päivänä. Käy joulusaunassa, käperry viltin alle runokirjan tai hömppäsarjan kanssa, juo lasillisen skumppaa tai kupin oikeasti hyvää teetä, venyttele, nuku pitkään... Mikä ikinä toimii sinulle.
  • Muista että saat syödä, saat nauttia ruoasta. Mikään ruoka ei ole “paha”, vaan terveelliseen syömiseen mahtuu kaikenlaisia ruoka-aineita. On täysin normaalia ja tervettäkin syödä juhlapäivinä hieman enemmän ja eri tavalla kuin arkisin. 
  • Mikäli ahmit tai koet menettäväsi hallinnan syömisestä, älä rankaise itseäsi siitä tai rajoita syömistäsi seuraavana päivänä. Jätä tapahtunut taaksesi, jatka eteenpäin, ole itsellesi lempeä. Takapakit kuuluvat toipumisprosessiin, ja huomenna on uusi päivä.
  • Muista että jouluun kuuluu muutakin kuin ruokaa ja syömistä. Voitko saada iloa siitä, että näet läheisiä ihmisiä, nukut ja lepäät, pelaat Trivial Pursuitia (tai kerrot ettet todellakaan jaksa pelata sitä), annat tai saat lahjoja, lahjoitat pakettien sijaan jollekin vuohen tai koulupuvun, tai skippaat traditiot ja otat äkkilähdön etelään, Tallinnaan tai vaikka mummolaan? Mitä tarvitset tänä vuonna? Mitä voisit antaa itsellesi joululahjaksi, mikä tukisi juuri sinun hyvinvointiasi ja toipumistasi?

 

Rauhallista, levollista, iloista joulua toivottaen,

Monica

Pieniä ajatuksia toivosta

Tervetuloa Etelän-SYLI:n läheisten avoimeen vertaistuki-iltaan 19.10 tai pitkään sairastaneiden iltaan 28.11 missä olen mukana keskustelemassa toivosta ja jaksamisesta kun oma tai läheisen sairaus pitkittyy. 

whatishope-1024x683.jpg

Mietin usein toivoa työssäni, sekä lyhyen että pitkän ajan sairastaneiden ihmisten kanssa. Toivo on vaikeasti määriteltävä asia; tunne mikä suuntaa tulevaan. Odotus, halu tai usko, että jotain myönteistä voisi tapahtua tai jokin voisi muuttua parempaan. Mitä se tarkoittaa on luonnollisesti hyvin yksilöllistä. Toivo siitä, että sade lakkaisi yön aikana. Että saisi ystävän. Että orkidea kukkisi pian. Että voisi kotiutua sairaalasta. Että työ jatkuisi yhtä ihanana. Että löytäisi työpaikan. Että saisi halin.

Kuten varmasti moni meistä tunnistaa, joskus toivon tunne voi olla epämääräinen, häilyvä tai melkein kadoksissakin. Miten säilyttää toivo vaikeina aikoina? Mitä tehdä, jos tuntuu toivottomalta? Tähän ei varmasti ole olemassa selkeitä tai “oikeita” vastauksia, mutta tässä muutamia pieniä ajatuksia:

  • Yritä löytää jotain mistä olet kiitollinen, joka päivä. Se voi olla miten pieni tai suuri asia tahansa. Itse sanon joka ilta ennen nukkumaan menoa kolme asiaa mistä olen tänään kiitollinen, ja siitä on tullut minulle tärkeä hetki. Joskus ne asiat ovat hyvä kuppi kahvia tai se, että ehdin ratikkaan vaikka meinasin myöhästyä, ja se riittää.
  • Pohdi, mitä asiat ovat sinulle merkityksellisiä. Mikä sinulle on kaikista tärkeintä elämässä, mitkä sinun arvosi ovat? Lemmikit, rohkeus, taide, itseymmärrys, rakkaus, luonto..? Vaali näitä asioita, ja koeta lisätä niiden mukaista toimintaa
  • Ole kiltti itsellesi, pidä huolta itsestäsi. Mitä itsellesi lempeää, iloista tai myötätuntoista voisit tehdä jo tänään? Mitä kannustavaa tai kilttiä voisit sanoa itsellesi nyt heti, miten pientä tai isoa tahansa?
  • Ole läsnä tässä hetkessä. Emme voi muuttaa menneisyyttä, emmekä hallita tulevaa. Pysähdy, hyväksy, hengitä. Päivä, tunti tai hetki kerrallaan. Where there’s breath there is life, where there’s life there is hope.
  • Kun ja jos jaksat, mieti tulevaisuuttasi suunnitelmien ja haaveiden kautta. Mistä sinä unelmoit? Millaisia tavoitteita sinua on? Mikä tekisi sinun elämästäsi paremman? Millaisia muutoksia kaipaat? Aseta arvojesi mukaisia tavoitteita (pieniä tai isoja), ja yritä toimia kohti niiden toteutumista.
  • Tukeudu muihin ihmisiin. Joskus toiset kantavat toivomme kun itse kadotamme sen. Osallistu vertaistukitoimintaan, puhu ystävillesi tai perheellesi, hae ja ota vastaan ammattiapua. Et ole yksin.
  • Muista, että takapakit kuuluvat toipumisprosessiin ja elämään. Ne eivät missään nimessä tarkoita että peli olisi menetetty eikä niistä tarvitse suuttua itselleen. Takapakeista ja vaikeuksista voi oppia paljon. Huomenna on uusi päivä. Jatka hengittämistä.
  • Muista, miten aikaisemmin olet selvinnyt vaikeista hetkistä tai tunteista.

Ja sitten vielä tähän loppuun yksi lempirunoistani, täynnä pientä toivoa sekin: 

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.


— Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta (1976)

<3

/Monica

I'm still here

black-banana.jpg

Dear blog, rakas blogi, kära blogg -- I haven't forgotten about you! On ollut hirveästi kiireitä ja menoja joten en ole ehtinyt kirjoittaa, mutta täällä ollaan. Kirjoituksia mm. pitkään kestäneistä ja vaikeista syömishäiriöistä, perheen ja läheisten roolissa toipumisprosessissa, sekä tulevista koulutuksistani yms on tulossa.

Siihen asti toivotan teille kaikille lämpöä, lempeyttä ja monta kuppia hyvää teetä.

/Monica

 

Liikunnan lempeyttä ja levon iloa

Kirjoitin viime viikolla kolumnin (klikkaa linkkiä jos haluat treenata ruotsia!) juoksemisesta, mitä olen harrastanut sen jälkeen kun tammikuussa liukastuin ja mursin kyynärpääni pahasti, enkä 7 kuukauteen voinut tanssia, mitä siis tavallisesti harrastan ja rakastan. Haluan liikkua, sillä liikkuminen tekee hyvää. Vietän päiväni istuen ja monet illat sohvalla, ja ellen liiku minusta tulee kireä, huonouninen ja hermostunut. Olen aina luullut inhoavani juoksemista, mutten keksinyt muutakaan mitä voisin tehdä ilman käsiä, joten tartuin härkää sarvista ja, no, aluksi kävelin, sitten vähän juoksin, ja lopulta opin pitämäänkin siitä.

21875597_10155757839256663_330807830_o.jpg

Hölkätessäni Mustikkamaalla olen ehtinyt pohtia omaa ja kulttuurimme suhdetta liikuntaan paljon. Miksi liikun? Ja miten suhtautua liikuntaan maailmassa mikä toisaalta on täynnä aivan absurdeja fitnesspaineita, mutta missä toisaalta istumme yhä enemmän ja vietämme valtaosan hereillä olevasta ajastamme käpertyneinä erilaisten näyttöjen edessä? Ellei koskaan kuitenkaan mene triathloniin, onko yhtä hyvä vain luovuttaa koko urheilun suhteen ennen kuin on edes aloittanut? Voiko liikuntaan suhtautua ilolla, armollisuudella ja lempeydellä, vai onko sen pakko olla piinaa, suorittamista, riittämättömyyden tunnetta

Tässä muutamia ajatuksia Mustikkamaan auringonlaskujen lenkkipolulta:

  • Älä juokse, kävele. Jos juokset, juokse hitaasti, miten lyhyesti tahansa. Juokse ensin pienissä alamäissä, niin saat tuntea millaista on kun juokseminen tuntuu hyvältä.
  • Pysähdy ihan niin usein kuin tuntuu siltä.
  • Kävele kaikissa ylämäissä, kunnes ehkä jonain päivänä haluat kokeilla juosta yhtä ylös. Ellet halua, jatka kävelemistä, se on enemmän kuin ok.
  • Don’t play the numbers game. Mikään kalorilaskuri tai km/h ei tule tekemään sinut onnelliseksi. Jos haluat ladata jonkun sporttisovelluksen, tee se varmistaaksesi että liikut tarpeeksi hitaasti.
  • Älä treenaa siksi että vihaat kehoasi tai halua viedä siltä jotain, vaan siksi että rakastat sitä ja haluat antaa sille jotain. Jos “rakastaa” on liian iso sana, toivota kehollesi hyvää.
  • Jos olet sairas tai sinuun sattuu - pysy kotona. Ei haittaa mitään vaikka missaisit suunnitellun treenin. Älä kuitenkaan aina jää kotiin kun on vähän väsynyt olo.
  • Jos sinun olisi hyvä hidastaa - podcastit. Jos haluat lisätä tahtia - Sonic Youth.
  • Syö, lepää. Jotta voisi voida hyvin sohvalla kääriytyneenä peittoon, pitää liikkua välillä. Mutta jotta voisi voida hyvin liikutessaan, pitää maata siinä sohvalla välillä.

Liikunnan lempeyttä ja levon iloa toivottaen,

/Monica

 

 

Keskustelua pitkäaikaisista ja vaikeista syömishäiriöistä

Tänä vuonna olen pohtinut pitkäaikaisia ja vaikeita syömishäiriöitä paljon. Kirjoitan psykoterapeuttikoulutukseni lopputyön pitkäaikaisen ja vaikean anoreksian psykoterapeuttisesta hoidosta. Lisäksi olen työssäni HUS:in Syömishäiriöyksikössä ollut mukana kehittämässä PISARA-projektia: uutta hoitomallia ihmisille, jotka sairastavat pitkäaikaista anoreksiaa.

Tulen kirjoittamaan lisää tästä aiheesta tänne blogiin paremmalla ajalla, mutta näin alkuun haluaisin vinkata kahdesta aiheeseen liittyvästä tilaisuudesta mihin tulen syksyn aikana osallistumaan:

  • Tervetuloa huomenna, ma 4.9.2017 klo 17-18, kuulemaan ja keskustelemaan kun sairaanhoitaja Minna Anttonen ja minä kerromme PISARA:sta Etelän-SYLI:ssä, Kaapelitehtaalla Helsingissä.
  • Tervetuloa myös pitkään sairastaneiden iltaan 28.11.2017 klo 18.20 Etelän-SYLI:ssä, missä pohdimme yhdessä miten säilyttää toivo ja positiivisuus sekä pitää huolta omasta jaksamisestaan, kun syömishäiriö pitkittyy.

Jos aihe koskettaa sinua tai läheistäsi olet todella lämpimästi tervetullut.

/Monica

Miehetkin sairastuvat syömishäiriöihin

ed disc.jpeg

Viime viikolla Helsingin Sanomissa oli juttu miesten ulkonäköpaineista ja kehonkuvaongelmista, missä sain olla pienessä roolissa mukana asiaa kommentoimassa. Miesten kehonkuvaan ja syömiseen liittyvät ongelmat ovat tärkeä aihe, josta onneksi viime vuosien aikana ollaan alettu puhua yhä enemmän. Perinteisesti, syömishäiriöt on nähty “naisten ja tyttöjen ongelmina”, vaikka myös miehet kärsivät kehonkuvaongelmista, ja arvioiden mukaan noin 10-15% syömishäiriöitä sairastavista ihmisistä ovat miehiä. Mielikuva syömishäiriöistä naisten sairauksina on ongelmallinen ja huolestuttava. Se on tarkoittanut, että mm. tautiluokitukset ja diagnostiset kyselyt on kehitetty naisten lähtökohdista, ja että valtaosa tutkimustiedosta perustuu naisiin ja tyttöihin. Poikien ja miesten syömis- ja kehonkuvaongelmia tunnistetaan huonommin kuin tyttöjen ja naisten, myös kouluissa ja terveydenhuollossa. Miesten syömishäiriöihin liittyy enemmän stigmaa ja usein häpeääkin, ja kynnys hakea apua on pojilla ja miehillä korkeampi kuin naisilla. Kun ajattelen omia potilaita ja asiakkaitani, 10-15% heistä eivät todellakaan ole miehiä, vaikka toki välillä vastaanotolle tulee miehiä ja poikiakin. Onkin arvioitu, että poikien ja miesten syömishäiriöitä alidiagnosoidaan enemmän kuin tyttöjen ja naisten. Tämä on vakava asia sillä tiedetään, että varhainen avun saaminen voi olla yhteydessä nopeampaan toipumiseen ja parempaan ennusteeseen. Miehet ja pojat voivat myös kokea ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunteita hoidossa, jos valtaosa muista potilaista ovat naisia.

Jokainen syömishäiriöitä sairastavat ihminen ovat tietenkin yksilö, riippumatta sukupuolestaan. Keskimäärin löytyy kuitenkin eroja miesten ja naisten oirekuvien välillä. Syömishäiriöistä ja kehonkuvaongelmista kärsivät miehet kokevat esim. useammin tyytymättömyyttä lihaksiinsa ja/tai harrastavat liiallisesta tai pakonomaistakin urheilua ja treenaamista. 

Syömishäiriöön voi sairastua kuka tahansa. sukupuolesta, iästä, etnisyydestä ym riippumatta. Tärkeää olisi, että tietoisuus miesten syömiseen ja kehonkuvaan liittyvistä ongelmista lisääntyisi, jotta apua tarvitsevat pojat ja miehet saisivat sitä. Tarvitaan myös parempia mittareita, jotta miesten syömis- ja kehonkuvaongelmia voitaisiin arvioida osuvammin ja hoitoa suunnitella sen mukaisesti.  “Eating disorders don’t discriminate” (syömishäiriöt eivät syrji), joten avunsaanninkaan ei kuuluisi tehdä sitä.

/Monica

Häpeä ei ole tie terveyteen

Muutama viikko sitten sain ilokseni olla mukana Ylen:n jutussa, missä haastateltiin todella fiksua bloggaajaa, Ellen Strömbergia. Koska ette kaikki (ahkerasta kouluruotsiopiskelustanne huolimatta!) välttämättä jaksa lukea koko tekstiä ruotsiksi, ajattelin tiivistää keskeisimmät asiat myös suomeksi.

Ellen puhui aiemmin kesällä radiossa mm. kehomyönteisyydestä (body positivity) ja kehoaktivismista. Kommenteissa ihmiset kiittivät Ellenia tärkeästä puheenvuorosta, mutta toiset provosoituivat, kritisoivat ohjelmaa ja kirjoittivat, että kehomyönteisyys “yllyttää ylipainoon”.

Mutta miksi myönteinen suhde isompaan vartaloon suhde herättää tunteita? Mikä kehoaktivismissa provosoi? Suljetaanko todella kehoaktivismissa silmät sille, että ylipainoon liittyy terveysriskejä?

Ellen nostaa esille patriarkaalisen yhteiskunnan ja sen laihdutus-, laihuus- ja suoritusnormit. Tässä kontekstissa nainen joka on tyytyväinen itseensä eikä suostu suhtautumaan kehoonsa projektina rikkoo normeja ja sääntöjä. Ellen puhuu myös siitä, miten tärkeää on että erilaiset kehot ja ihmiset saavat näkyä (esim. mediassa ja somessa), jotta käsityksemme kauneudesta laajentuisivat. Lisäksi hän pohtii, miksi ylipäätään on niin tärkeää "näyttää hyvältä"? Miksi vartaloitamme arvioidaan ulkonäön perusteella, miksei niitä nähdä työvälineinä joiden avulla tehdään asioita? Pohdin artikkelissa myös tapoja, millä voisimme vähentää vartalofiksaatiota ja harjoittaa arjessa kehoaktivismia. Voisimmeko esim. kiinnittää huomioita siihen, miten puhumme omasta ja muiden kehoista? Voisiko (pieniä, harmittoman tuntuisiakin) ulkonäkökommentteja vähentää? Olen myös sitä mieltä, että meillä kaikilla on vastuu puuttua syrjintään ja ikäviin kommentteihin muiden painosta ja koosta.

Sanon artikkelin lopussa myös muutaman sanan terveydestä. Paino on vain yksi aspekti terveydestä. Psyykkinen terveys, itsestään huolehtiminen mm. ovat yhtä lailla tärkeitä osia terveyttä (kuten Ellen sen aika täydellisesti ilmaisi “En ehkä juokse maratonia. Mutta se, etten enää halua kuolla on mielestäni aika hiton terveellistä”). Lisäksi (kuten olen aikaisemminkin täällä kirjoitellut), painoon liittyvä syrjintä ja fat shaming eivät auta ketään parempaan terveyteen, päinvastoin. Painoon liittyvä syrjintä ja halveksunta ovat tutkimusten mukaan yhteydessä masennukseen, stressiin ja huonoon itsetuntoon sekä suurempaan todennäköisyyteen painon nousuun. Lisäksi ylipainoisia ihmisiä kohdellaan huonommin terveydenhuollossa, mikä ei tietenkään tue kenenkään terveyttä. Eli: Häpeä, syrjintä ja toisten ihmisten dissaaminen eivät todellakaan tee kenestäkään terveempää. 

Voisiko kehopositiivisuudesta (tsekkaa myös vaakakapina) olla sinulle hyötyä, iloa, apua? Rauhaa, huolenpitoa ja lempeyttä teille kaikille. <3

/Monica

Ingen enhörning

Idag i Hbl skrev jag en text om hur viktigt det är att lyssna på sin kropp och vila (något jag inte själv alltid heller varit så duktig på). Ingen av oss är en magisk enhörning, utan vi är alla människor som behöver tillräckligt mycket mat, sömn och vila för att leva och må bra. Det går kanske att lura sig själv och köra över sin kropp en tid, men i längden funkar det inte, inte för någon av oss.

Ta hand om er!

Kramar från hängmattan

/Monica