Aikaisemmin tällä viikolla olin mukana työpaikkani HUS Syömishäiriöyksikön läheisten illassa, alustamassa illan teemaa: Minkä tarkoituksen syömishäiriö täyttää? Syntyi todella arvokasta keskustelua, ja jäin pohtimaan tätä asiaa, sillä se on tärkeä, iso kysymys sekä sairastumisen että toipumisen kannalta. Syömishäiriöihin liittyy monenlaisia tekijöitä, mukaan lukien biologiset tekijät ja yhteiskuntaan/kulttuuriin liittyvät seikat, mutta sen lisäksi syömishäiriöllä ja sen oireilla on usein sairastuneelle myös psykologisia merkityksiä.
Tunteet
Yksi aivan keskeinen teema on tunteet. Syöminen ja tunteethan ovat yhteydessä toisiinsa: tunteet voivat vaikuttaa syömiseen, ja syöminen voi vaikuttaa tunteisiin. Syömishäiriöissä, oireet kuten syömisen rajoittaminen, ahminta, oksentaminen, tai pakonomainen liikunta toimivat usein yrityksinä säädellä vaikeita tunteita. Tutkimuksista tiedämme, että tunteiden tunnistaminen, säätely, käsittely ja ilmaisu usein on haastavaa syömishäiriöitä sairastaville ihmisille. Ahminta voi olla tapa/yritys säädellä esim. stressiä, yksinäisyyttä, ahdistusta tai surua. Syömisen rajoittaminen voi olla tapa/yritys säädellä ahdistusta tai epämääräistä pahaa oloa, tai yritys turruttaa, välttää tai työntää pois vaikeita tunteita. Syömisen ja ravitsemustilan korjaaminen myös usein herättävät ahdistusta, mikä voi vaikeuttaa toipumista ellei ole riittäviä keinoja kohdata, käsitellä ja säädellä sitä.
Kontrolli, huolenpito, identiteetti
Syömishäiriöoireet voivat myös toimia yrityksinä viestiä huomion, avun, huolenpidon tarpeesta, jos sitä on vaikeaa ilmaista sanojen avulla. On tavallista, että avun pyytäminen tuntuu vaikealta, tai ettei oikein tunnistakaan omia tarpeitaan. Miten uskaltaisin kertoa, etten pärjää yksin? Näkeekö kukaan että minulla on vaikeaa, että tarvitsen tukea ja apua, ellei se näy kehossani? Syömishäiriö on usein myös yritys saada tai ylläpitää kontrollin ja turvan kokemuksia, ja ajatus arjesta ilman syömishäiriötä saattaa tuntua kaoottiselta ja turvattomalta. Ajan myötä syömishäiröön liittyvät tavat ja rutiinit usein myös syvenevät, ja niiden haastaminen ja muuttaminen voi tuntua sekä vaikealta että pelottavalta. Jos syömishäiriö pitkittyy, se voi lisäksi alkaa nivoutua identiteettikokemukseen, niin ettei tiedä kuka olisi ilman sitä. Miten näkisin itseni, miten muut suhtautuisivat minuun? Syömishäiriö voi myös olla yritys paeta aikuistumista ja sen koettuja vaatimuksia ja vastuuta, jos ne tuntuvat itselle vaikeilta tai jopa ylivoimaisilta. On myös tavallista, että syömishäiriöihin liittyy alhainen itsetunto ja vaikeuksia suhtautua itseensä myötätuntoisesti, ja joskus jopa pohtii, ansaitseeko toipumista, parempaa elämää? (Spoiler alert: ansaitset, todellatodellakin.)
Ristiriitaisuus
Muun muassa edellä kuvatuista syistä, suhde syömishäiriöön ja siitä toipumiseen on usein syvästi ristiriitainen. Toisaalta tunnistaa, mitä syömishäiriö vie itseltä ja miten se kaventaa elämää, heikentää toimintakykyä ja jaksamista, sekä huonontaa elämänlaatua. Saattaa ymmärrettävästi olla todella väsynyt elämään sairauden kanssa, ja toivoa että pääsisi siitä vapaaksi. Toisaalta voi pelottaa päästää irti, tehdä muutoksia, toipua; sillä silloin ei ehkä tiedä miten tulisi toimeen vaikeiden tunteiden tai oman kehonsa kanssa, ei tiedä kuka tai millainen ihminen olisi, eikä tiedä miten jäsentäisi arkeaan turvallisen tuntuiseksi. Voi myös olla vaikeaa kuvitella omaa elämää terveenä, ilman syömishäiriötä.
Toipumisen psykologia
Hyvä uutinen on, että tässä kuvailtuja teemoja ja haasteita onneksi voi työstää. Niiden kanssa voi päästä eteenpäin, solmuja voi avata ja pelkoja kohdata, on mahdollista löytää uusia tapoja suhtautua itseensä ja maailmaan. Syömisen ja ravitsemustilan korjaaminen toki on avaintekijä ja hoidon alussa pääfokus toipumisessa, ja luo pohjan myös psykologiselle työskentelylle. Sen lisäksi ajattelen itse, että ainakin nämä psykologiset teemat ovat tärkeitä toipumisprosessissa kokonaisuudessaan:
