Pari viikkoa sitten ilmestyi Emma Saureen meta-analyysi ja katsausartikkeli, jonka kirjoittamisessa olen ilokseni saanut olla mukana. Artikkelin nimi on “Characteristics of autism spectrum disorders are associated with longer duration of anorexia nervosa: A systematic review and meta‐analysis” eli suomeksi "Autismikirjon piirteet ovat yhteydessä laihuushäiriön pidempään kestoon”.
Tutkimus koostuu 53 aikaisemman tutkimuksen yhdistämisestä. Kun näitä analysoi, artikkelin keskeisin löydös on, että laihuushäiriötä sairastavilla henkilöillä joilla sairaus on kestänyt pidempään, keskimäärin on enemmän autismikirjon piirteitä kuin heillä, jonka sairaus on kestänyt lyhyemmän ajan. Eroja löydettiin sentraalisessa koherenssissa (kokonaisuuksien ja osien välisten suhteiden hahmottamisessa), kognitiivisessa joustavuudessa, sekä tunteiden tunnistamisessa.
Mitä tämä tarkoittaa? On mahdollista, että pitkäkestoinen laihuushäiriö korostaa näitä piirteitä. Toisaalta aikaisemmat tutkimukset viittaavat siihen, että neuropsykologiset piirteet ovat havaittavissa myös toipumisen jälkeen, ja että myös laihuushäiriötä sairastavien terveillä sisaruksilla on niitä enemmän kuin verrokeilla. Tämä viittaa siihen, että nämä piirteet ovat olemassa jo ennen sairastumista, ja saattavat olla osatekijänä laihuushäiriön pitkittymisessä. On myös mahdollista, että totuus on yhdistelmä näitä: laihuushäiriötä sairastavilla ihmisillä joilla on tietynlaisia neuropsykologisia piirteitä saattavat olla alttiita sairauden pitkittymiselle, ja mahdollisesti myös hyötyvät tavanomaisista hoidoista vähemmän. Sairauden pitkittyminen mahdollisesti sitten edelleen korostaa näitä piirteitä ja vaikeuttaa toipumista.
Teen itse paljon työtä juuri pitkään sairastaneiden ihmisten kanssa, ja aihepiiri on lähellä sydäntäni. Näen työssäni miten paljon kärsimystä ja julmuutta pitkäaikaiset syömishäiriöt tuovat mukanaan. Olen nähnyt miten turhauttavaa ja toivoa nakertavaa on, kun on käynyt “kaikki hoidot” läpi ja saanut kuulla toisensa jälkeen, ettei niistä ole hyötynyt. Kuulen ja näen myös miten raskasta on toivoa parempaa elämää, tietämättä mikä tie johtaisi sitä kohti. Siksi olen iloinen, että laihuushäiriön pitkittymiseen liittyviä tekijöitä tutkitaan, sillä niitä tunnetaan vielä ikävän huonosti. Jos saamme enemmän tietoa laihuushäiriön pitkittymiseen liittyvistä seikoista, voimme toivon mukaan räätälöidä ja kehittää hoitoa paremmin, ihmisten yksilöllisten tarpeiden mukaan. Itselleni tulee mieleen, että osa potilaistamme esimerkiksi mahdollisesti voisi hyötyä syömishäiriöiden CRT:sta, tai rutiinien ja tapojen systemaattisesta haastamisesta? Tavoitteena ymmärryksen lisäämisessä on, että voisimme auttaa ihmisiä varhain ja paremmin, jotta sairaus ei ehkä pääsisi pitkittymään.
Lämmöllä,
Monica
ps Muistathan, että tässä kuvaillut asiat ovat tutkimuksissa havaittuja keskiarvoja, ryhmätasolla. Ne eivät kuvaa kaikkia ihmisiä yksilötasolla - kaikilla pitkään sairastaneilla ei ole näitä autismikirjon piirteitä.