Syksyllä 2018 esitin posterin Nordic Eating Disorder Conference:issa, eli pohjoismaalaisessa syömishäiriökonferenssissa, Reykjavikissa. Posterin aiheena oli Pisara, eli HUS Syömishäiriöyksikön poliklinikka pitkäaikaista ja vaikeaa laihuushäiriötä sairastaville potilaille. Nyt maaliskuussa sain mahdollisuuden esittää Pisaran toimintaa myös International Conference on Eating Disorders:issa (ICED), New Yorkissa. Olen todella kiitollinen että olen saanut kertoa Pisaran toiminnasta eri yhteyksissä, sillä sen kehittäminen ja siellä työskenteleminen on minulle varsin tärkeä, merkityksellinen osa työkuvaani ja lähellä sydäntäni. Koen todella tärkeäksi miettiä, miten voisimme kehittää parempia hoitomalleja tälle potilasryhmälle, ja toivon voivani osallistua tähän sekä tutkimus- että kliinisessä työssäni. Molemmissa konferensseissa aihe on herättänyt mielenkiintoa ja keskustelua kansainvälisten kollegojen kanssa, ja monet ovat kuvanneet, että toivoisivat samankaltaista hoitomahdollisuutta omille pitkään sairastaneille potilailleen. Ajattelin nyt postata ICED:in posterini myös tänne. Se on englanniksi, mutta suomeksi tietoa Pisarasta löytyy tästä.
Yhteenvetona, Pisara on polikliininen hoitopaikka henkilöille, jotka ovat sairastaneet laihuushäiriötä (anoreksia nervosaa) vähintään kymmenen vuotta, jotka ovat saaneet siihen erikoissairaanhoidon hoitoa vähintään kolme kertaa aikaisemmin, joiden painoindeksi on yli 12 ja somaattinen tila stabiili, ja joilla itsellä on halu ja toive saada apua ja tukea. Pisara aloitti toimintansa toukokuussa 2017. Pisaraa kehittäessämme saimme iloksemme mahdollisuuden tutustua Tukholman Eira-yksikön toimintaan, mikä myös on yksikkö pitkään syömishäiriötä sairastaneille henkilöille.
Pisarassa ei ole ennalta määriteltyjä hoitotavoitteita, vaan tavoitteet määritellään yhdessä hoidon alussa. Hoito on joustavaa, potilaskeskeistä ja monimuotoista, yksilöllisten tarpeiden ja tavoitteiden mukaisesti. Ideana on kohdata ihminen siinä, missä hän on, ja pohtia yhdessä mikä parempi elämänlaatu voisi merkitä juuri hänelle. Tapaamiset voivat tapahtua vastaanotolla, mutta myös potilaiden toimintaympäristössä, esim. kotona, kahvilassa, kirjastossa… Hoidon keskeinen tarkoitus on tukea ja parantaa elämänlaatua, sekä somaattisen voinnin säilyminen vakaana.
Ajatuksena on, että myös vakavan sairauden kanssa elävä kuuluu saada apua ja tukea kohti parempaa, merkityksellisempää arkea. Syömishäiriö ei ole mikään rikos - myös pitkään sairastaneet ihmiset ansaitsevat hyvää, osaavaa hoitoa. Ja aina on toivoa. On mahdollista toipua pitkänkin sairastamisen jälkeen, ja vaikka ei toipuisikaan ihan kokonaan, jonkinlaiset muutokset kohti parempaa, rikkaampaa elämää ovat aina mahdollisia.
Miltä tällainen työskentely mielestäsi kuulostaa? Kerrothan jos on jotain mistä voin kertoa enemmän?
Valoa ja toivoa kevääseen,
Monica