Itsestään huolehtiminen

Pitkään sairastaneiden ryhmä 27.2 ja Läheisten ilta 28.2

Hei! Saan tällä viikolla olla mukana monessa Etelän-Sylin toiminnassa, tervetuloa mukaan sinäkin.

  • Keskiviikkona 27.2 Pitkään sairastaneiden ryhmässä keskustelemme itsemyötätunnosta. Mitä se tarkoittaa, että kohtelee itseä hyvätahtoisesti, armollisuudella, ystävällisyydellä? Mitä se voisi tarkoittaa sinun elämässäsi?

  • Torstaina 28.2 Läheisten avoimessa vertaistukiryhmässä keskustelemme sairaudentunnosta ja muutosmotivaatiosta - mitä sinä läheisenä voit tehdä?

Lämpimästi tervetuloa!

Monica

Kirjavinkki - Pysäytä tunnesyöminen

tunnesyöminen book.jpg

Ystäväni ja kollegani Katarina Meskasen kirja "Pysäytä tunnesyöminen" on ilmestynyt! Lämmin suositus kaikille, jotka pohtivat tunteidensa ja syömisensä yhteyttä, etsivät ulospääsyä laihduttamisen ja ylensyömisen noidankehästä, ja etsivät sallivampaa, lempeämpää suhtautumista itseensä, tunteisiinsa ja syömiseensä. Nämä ovat niin hurjan tärkeitä, olennaisia teemoja, ja tuntuu tosi hienolta voida nyt vinkata tästä kirjasta omille asiakkaille, potilaille ja juuri sinulle joka ehkä luet tämän.

"Kirja tarjoaa ymmärtävän lähestymistavan tunnesyömisen syihin sekä paljon omakohtaista pohdittavaa. Samalla se antaa runsaasti konkreettisia, ratkaisukeskeisiä harjoituksia sekä täydennettäviä liitteitä, kuten itsehavainnointilomakkeen ja tunteiden lokikirjan."

Olen tosi iloinen ja ylpeä, että olen itsekin saanut olla mukana pienessä osiossa kirjassa. Kirjoitan muutamia ajatuksia kehonkuvasta, mm. itseäsi kannustamisesta, kehopuheeseen vaikuttamisesta sekä näkökulman vaihtamisesta.

Voit tilata kirjan tästä!

Lempeitä lukuhetkiä ja syvempää itseymmärrystä toivottaen <3

/Monica

Valmistun pian psykoterapeutiksi/Jag är klar med mina psykoterapeutstudier!

dog.png

Syy blogini hiljaisuuteen sekä hehkutus-otsikkoon on, että olen ollut tosi kiireinen nelivuotisten psykoterapeuttiopintojeni loppuspurtin kanssa. Mutta nyt kaikki opintopisteet, lopputyö, seminaarit, asiakastunnit ja työnohjaus ovat kasassa! Jos byrokratia suo, saan siis lähikuukausien aikana psykoterapeutin paperit sekä Kelan kuntoutuspsykoterapian palvelutuottajan oikeudet. Olen innoissani, kiitollinen koulutuksesta ja hieman haikea sen päättymisestä, sekä vähän väsynyt. Nyt ajattelin siis ottaa hieman iisimmin, syödä paljon jäätelöä, hengailla merenrannoilla, lukea ei-ammattiin-liittyviä hömppäkirjoja ja pian lomaillakin. Mutta sitten palaan pian tänne blogiin, on nimittäin vaikka miten paljon asioita, mistä haluan kirjoittaa. Ihanaa, iloista alkukesää!

Orsaken till tystnaden här samt den aningen ivriga rubriken är att jag varit upptagen med min 4-åriga psykoterapiutbildnings slutspurt. Men nu är den över, och om byråkratin funkar smidigt får jag snart min psykoterapeutbehörighet samt Fpa-rättigheter. Hurra! Nu ska jag vila lite och äta en massa glass, men sedan återkommer jag snart. Ha en riktigt fin försommar!

<3

Monica

Ihanaa tanssin, liikkeen, levon päivää

Tänään vietetään kansainvälistä tanssin päivää. Itse lepään sohvalla, sillä kyynärpääni leikattiin aikaisemmin tällä viikolla, mutta mietin tanssia ja sen roolia omassa elämässäni, ja myös muiden. Itselleni tanssi on aikuisiässä ollut ilon, lempeyden, voiman, luovuuden, rentoutumisen ja vapauden tunteen lähde. Tanssin myös lapsena ja nuorena, mutta vasta muutaman vuoden tauon jälkeen sain siitä oikeasti suurta iloa. Ei minusta koskaan tule ammattitanssijaa, grand battementeni eivät ole kovin korkeita, en todellakaan osaa seisoa käsilläni tai mennä spagaattiin - mutta ei se haittaa! Tanssi on minulle tapa olla todella, todella läsnä kehossani, kuunnella sitä, olla siinä onnellinen.

Tiedän kuitenkin, että tanssi voi myös olla vaikea, kivulias, vaativa, täydellisyyttä korostava ja ankara laji. Tanssin harrastajilla ja ammattilaisilla on kohonnut riski kärsiä syömiseen ja kehonkuvaan liittyvistä ongelmista ja sairastua syömishäiriöihin. Tämän näen säännöllisesti myös omassa työssäni syömishäiriöiden parissa — tanssiharrastukseen tai -opintoihin voi liittyä hurjia paineita, perfektionismia, vertailua toisiin, kilpailua ja vaativuutta, mitkä usein ovat olleet mukana vaikuttamassa syömishäiriöön sairastumiseen. 

Tosi tärkeää onkin, millainen ilmapiiri tanssikouluissa ja -tunneilla on, ja miten opettajat suhtautuvat oppilaisiinsa. Onneksi tanssin maailmassa keskustellaan yhä enemmän aiheesta ja tiedostetaan yhä paremmin, että tanssijoiden säännöllinen ja riittävä syöminen on aivan keskeinen asia, että tunneilla käytetyllä sanoilla on merkitystä, että itsetuntoa ja positiivista kehonkuvaa kuuluu tukea, ja miten tärkeää on, että tanssija joka kärsii syömiseen liittyvistä ongelmista saa apua mahdollisimman nopeasti. Tanssin kuuluu olla erilaisten kehojen ja liikkeiden osaamisen, upeuden, voiman ja luovuuden ylistämistä! Ei kenenkään vartalon latistamista, dissaamista tai heikentämistä.

stumble.jpg

Itse uskon, että tanssi voi olla eheyttävää, voimaannuttavaa ja läsnäolevaa, kaikenkokoisille ja -muotoisille kehoille (paitsi tietenkin silloin, jos keho on fyysisesti heikko ja tarvitsee lepoa!). Liikkeen kautta voimme saada yhteyden itseemme ja ilmaista tunteitamme, ilman sanoja. Voisitko sinä saada iloa tanssista? Zumbasta, lempeästä aikuisbalettitunnista, kesän lavatanssista, reggaeton-sheikkailusta, olkkarissa lempibiisin ajan improilusta? Ilman mitään paineita siitä, että pitäisi näyttää tietynlaiselta tai saavuttaa mitään tiettyä? Ihan vain siksi, että kehosi on mahtava ja sen liikkeissä voi olla hyvä olla. Tai jos kehosi on viime aikoina tanssinut tarpeeksi tai liikaakin, voisitko antaa sille tänään lepoa?

Ihanaa tanssin, liikkeen, levon päivää! <3

/Monica

ps Välillä saa ja kuuluukin kompastua.

Minä ja muut - syömishäiriö ja sosiaaliset suhteet

Toissapäivänä sain ilokseni olla mukana Etelän Sylin pitkään sairastaneiden illassa keskustelemassa syömishäiriöstä ja sosiaalisista suhteista. Syntyi tärkeää keskustelua tärkeästä aiheesta, ja olen tosi kiitollinen että sain mukana olla kuuntelemassa ja oppimassa.

Sosiaaliset suhteet kuuluvat ihmisyyden tärkeimpiin asioihin. Meillä ihmisillä on syntymästä asti sisäänrakennettu tarve kiintymykselle, turvalle, läheisyydelle ja hyväksynnälle. Meistä tulee me suhteessa muihin ihmisiin, ja ihmissuhteet (kuten suhde eläimiinkin) voivat antaa meille turvaa, iloa ja yhteenkuuluvuutta.

you-not-alone-motivation-quote-vector-typography-poster-hand-lettering-calligraphy-54312332.jpg

Syömishäiriö ja ihmissuhteet liittyvät usein toisiinsa. Ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat voivat vaikuttaa syömishäiriöön sairastumiseen. Tiedetään, että esimerkiksi koulukiusaaminen, perheongelmat, yksinäisyys tai traumaattiset kokemukset voivat lisätä riskiä sairastua syömishäiriöön.

Syömishäiriö vaikuttaa usein myös ihmissuhteisiin. Syömishäiriöoireisiin liittyy monesti salailua, häpeää ja vetäytymistä, mikä voi johtaa eristäytymiseen ja yksinäisyyteen. Syömishäiriö sitoo usein myös paljon energiaa ja aikaa, jolloin voimavaroja jää vähemmän esim. kavereille, hengailulle, hauskanpidolle, perheen ja sukulaisten tapaamiselle. Sosiaaliset tilanteet joihin liittyy ruokaa ja syömistä voivat myös tuntua niin haastavilta, että niitä välttää. Kehonkuvaan liittyviin ongelmiin, energian vähenemiseen ja hormonitasapainon häiriintymiseen liittyy usein myös seksuaalista haluttomuutta ja/tai vetäytymistä intiimistä suhteista. Läheiset ihmiset saattavat lisäksi kokea hämmennystä, pelkoa, huolta, avuttomuutta, syyllisyyttä ja turhautumistakin syömishäiriön edessä, mikä voi vaikuttaa kielteisesti ihmissuhteesiin.

Toisaalta läheiset ihmiset ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat usein varsin tärkeitä toipumisprosessissa. Perhe, ystävät ja kumppani voivat antaa tukea, kuunnella ja tukea hoitoon hakeutumisessa. Perheellä ja läheisillä on myös usein tärkeä rooli hoidossa. Tärkeää on kuitenkin tietenkin muistaa, että läheiset eivät ole hoitohenkilökuntaa. Toinen tärkeä rooli mikä läheisillä on, onkin auttaa pitämään kiinni “tavallisesta elämästä”, maailmasta syömishäiriön ulkopuolella. Ystävien ja sisarusten kanssa voi tehdä ihan muita asioita, pitää hauskaa, harjoitella tervettä suhdetta ruokaan ja syömiseen, tai vain olla yhdessä.

Uskallatko pyytää apua ja tukea läheisiltäsi kun tarvitset sitä? Muistathan, että olet tuen ja yhteenkuuluvuuden arvoinen? Että ansaitset tulla kuulluksi? Että voit ottaa tukea vastaan ystäviltäsi, kumppaniltasi ja perheeltäsi, ja toisessa yhteydessä sitten tukea, auttaa ja kuunnella heidän murheitaan?

Myös Syömishäiriöliitto tarjoaa monenlaista sosiaalista tukea sekä syömishäiriöön sairastuneille että heidän läheisilleen. Chatissa voit keskustella anonyymisti, tai voit saada sähköpostivertaistukea. Alueelliset jäsenyhdistykset järjestävät paljon vertaistukitoimintaa. Etelän Syli järjestää mm. vertaiskaveritoimintaa, erilaisia keskustelu- ja vertaistukiryhmiä ja perjantailounasta.

Et ole yksin. <3

/Monica

What Anaïs said

"My mission, should I choose to accept it, is to find peace with exactly who and what I am. To take pride in my thoughts, my appearance, my talents, my flaws, and to stop this incessant worrying that I can’t be loved as I am."

— Anaïs Nin (1903 - 1977)

 

Ja sitten vielä pieni muistutus siitä, että sinä et ole yksin tämän mission kanssa, et ole yksin tällä matkalla. Ja siitä, että tämän tehtävän hyväksyminen ei ole mustavalkoinen joko-tai-juttu ("joko löydän itseni kanssa täydellisen rauhan tai peli on menetetty"), ei, vaan pieniä askelia kohti suurempaa lempeyttä, hyväksyntää ja itseäsi hyvin kohtelemista. Joskus tulee takapakkia, joskus harppauksia eteenpäin. Joskus on vaikeampaa, joskus helpompaa. Se on täysin ok, sellaista on olla ihminen. Mutta kyllä, sinä voit ja ansaitset olla ylpeä ajatuksistasi, kehostasi, kyvyistäsi, säröistäsikin. Ja sinua voi ja tulee rakastaa sellaisena kuin olet, as you are.

Hyväksyvää, rauhaa kohti liikkuvaa viikkoa toivottaen <3

/Monica

Hei, don't "detox"

Näin joulun ja uuden vuoden välissä tässä tulee pikku muistutus siitä, että instagramtyypit ja naistenlehtien artikkelit voivat sanoa mitä haluavat, mutta sinun ei todellakaan tarvitse "detoxata", "puhdistaa kehoasi", "poistaa kuona-aineita kehostasi", "mehupaastota", eikä millään muullakaan tavalla syödä liian vähän. (Alkoholin ja tupakan voit toki hyvin skipata!) Sinulla ei ole mitään hätää. Munuaisesimaksasi, suolistosi ja muut elimesi poistavat elimistöstäsi tarpeettomia aineita ja mahdollisia myrkkyjä, sekä pitävät huolta aiheenvaihdunnastasi. Kaiken maailman paasto- ja detox-kuurit ovat huuhaata ja markkinointihölynpölyä, mitkä eivät auta sinua tai kehoasi mitenkään. Päinvastoin, syömällä liian vähän riski häiriintyneelle syömiselle kasvaa, tai mahdollinen jo valmiiksi vaikea suhde syömiseen todennäköisesti vaikenee entisestään.

happy-new-year-glitter-1.jpg

Kehosi ja terveytesi eivät tarvitse kieltoja tai kuureja. Sen sijaan ansaitset ja tarvitset riittävästi hyvää, monipuolista, hyvänmakuista ruokaa, riippumatta siitä vaihtuuko vuosi vai ei.

Jos tuntuu että suklaakonvehdit jo tulevat korvista ulos, voitko miettiä mitä voisit lisätä elämääsi sen sijaan että ajattelisit että ruokaa x tai ainetta y ei saisi syödä. Voisitko yrittää lisätä hieman kasviksia ja hedelmiä ruokavalioosi? Syödä enemmän hyviä rasvoja? Jättää viini väliin? Käydä kävelyllä jos kehosi kaipaa liikettä? Nukkua enemmän? Pitää itsestäsi huolta niin hyvin kuin ikinä osaat, ja muistuttaa itseäsi siitä että arvosi ihmisenä ei millään, millään, millään tavalla liity kokoosi tai painoosi?

Lempeää uutta vuotta toivottaen,

Monica

Joululahja itsellesi

Joulu lähestyy huimaa vauhtia, mikä minusta tuntuu ihanalta, stressaavalta, ja sitten aika ihanalta taas. Omiin joulusuunnitelmiini kuuluu jonkinlainen nukkumisen ennätys, kasa Kiss Kiss-karkkeja, ja että vihdoin saisin Oneironin luettua loppuun ja voisin aloittaa tämän kirjan.

Tiedän kuitenkin, että joulu on myös haastavaa aikaa monelle syömishäiriötä sairastavalle tai syömisen kanssa kamppailevalle. Miten suhtautua tähän kaikkeen ruokaan? Uskallanko kokeilla uusia juttuja? Mitä jos syön liikaa? Onko ok syödä suklaakonvehteja? Pitääkö kokea huonoa omatuntoa jos jouluna syö enemmän kuin tavallisesti?

2fcb4d58367c9deed37bc786f3097745--the-desk-best-gifts.jpg

Keräsin muutamia ajatuksia siitä, miten voisit pitää itsestäsi huolta ja viettää mahdollisimman kivan joulun, vaikka syöminen tuntuisikin haastavalta.

  • Hae tukea läheisiltä ihmisiltä, kerro heille jos sinulla on vaikeaa.
  • Syö säännöllisesti, älä jätä aterioita väliin tai syö liian vähän vaikka olisikin tulossa isompi ateria  tai olisit edellisenä päivänä syönyt enemmän kuin tavallisesti.
  • Harjoittele itsemyötätuntoa, ole itsellesi kiltti. Tee tietoisesti jotain hyvää itsellesi jokaisena joulun päivänä. Käy joulusaunassa, käperry viltin alle runokirjan tai hömppäsarjan kanssa, juo lasillisen skumppaa tai kupin oikeasti hyvää teetä, venyttele, nuku pitkään... Mikä ikinä toimii sinulle.
  • Muista että saat syödä, saat nauttia ruoasta. Mikään ruoka ei ole “paha”, vaan terveelliseen syömiseen mahtuu kaikenlaisia ruoka-aineita. On täysin normaalia ja tervettäkin syödä juhlapäivinä hieman enemmän ja eri tavalla kuin arkisin. 
  • Mikäli ahmit tai koet menettäväsi hallinnan syömisestä, älä rankaise itseäsi siitä tai rajoita syömistäsi seuraavana päivänä. Jätä tapahtunut taaksesi, jatka eteenpäin, ole itsellesi lempeä. Takapakit kuuluvat toipumisprosessiin, ja huomenna on uusi päivä.
  • Muista että jouluun kuuluu muutakin kuin ruokaa ja syömistä. Voitko saada iloa siitä, että näet läheisiä ihmisiä, nukut ja lepäät, pelaat Trivial Pursuitia (tai kerrot ettet todellakaan jaksa pelata sitä), annat tai saat lahjoja, lahjoitat pakettien sijaan jollekin vuohen tai koulupuvun, tai skippaat traditiot ja otat äkkilähdön etelään, Tallinnaan tai vaikka mummolaan? Mitä tarvitset tänä vuonna? Mitä voisit antaa itsellesi joululahjaksi, mikä tukisi juuri sinun hyvinvointiasi ja toipumistasi?

 

Rauhallista, levollista, iloista joulua toivottaen,

Monica

Liikunnan lempeyttä ja levon iloa

Kirjoitin viime viikolla kolumnin (klikkaa linkkiä jos haluat treenata ruotsia!) juoksemisesta, mitä olen harrastanut sen jälkeen kun tammikuussa liukastuin ja mursin kyynärpääni pahasti, enkä 7 kuukauteen voinut tanssia, mitä siis tavallisesti harrastan ja rakastan. Haluan liikkua, sillä liikkuminen tekee hyvää. Vietän päiväni istuen ja monet illat sohvalla, ja ellen liiku minusta tulee kireä, huonouninen ja hermostunut. Olen aina luullut inhoavani juoksemista, mutten keksinyt muutakaan mitä voisin tehdä ilman käsiä, joten tartuin härkää sarvista ja, no, aluksi kävelin, sitten vähän juoksin, ja lopulta opin pitämäänkin siitä.

21875597_10155757839256663_330807830_o.jpg

Hölkätessäni Mustikkamaalla olen ehtinyt pohtia omaa ja kulttuurimme suhdetta liikuntaan paljon. Miksi liikun? Ja miten suhtautua liikuntaan maailmassa mikä toisaalta on täynnä aivan absurdeja fitnesspaineita, mutta missä toisaalta istumme yhä enemmän ja vietämme valtaosan hereillä olevasta ajastamme käpertyneinä erilaisten näyttöjen edessä? Ellei koskaan kuitenkaan mene triathloniin, onko yhtä hyvä vain luovuttaa koko urheilun suhteen ennen kuin on edes aloittanut? Voiko liikuntaan suhtautua ilolla, armollisuudella ja lempeydellä, vai onko sen pakko olla piinaa, suorittamista, riittämättömyyden tunnetta

Tässä muutamia ajatuksia Mustikkamaan auringonlaskujen lenkkipolulta:

  • Älä juokse, kävele. Jos juokset, juokse hitaasti, miten lyhyesti tahansa. Juokse ensin pienissä alamäissä, niin saat tuntea millaista on kun juokseminen tuntuu hyvältä.
  • Pysähdy ihan niin usein kuin tuntuu siltä.
  • Kävele kaikissa ylämäissä, kunnes ehkä jonain päivänä haluat kokeilla juosta yhtä ylös. Ellet halua, jatka kävelemistä, se on enemmän kuin ok.
  • Don’t play the numbers game. Mikään kalorilaskuri tai km/h ei tule tekemään sinut onnelliseksi. Jos haluat ladata jonkun sporttisovelluksen, tee se varmistaaksesi että liikut tarpeeksi hitaasti.
  • Älä treenaa siksi että vihaat kehoasi tai halua viedä siltä jotain, vaan siksi että rakastat sitä ja haluat antaa sille jotain. Jos “rakastaa” on liian iso sana, toivota kehollesi hyvää.
  • Jos olet sairas tai sinuun sattuu - pysy kotona. Ei haittaa mitään vaikka missaisit suunnitellun treenin. Älä kuitenkaan aina jää kotiin kun on vähän väsynyt olo.
  • Jos sinun olisi hyvä hidastaa - podcastit. Jos haluat lisätä tahtia - Sonic Youth.
  • Syö, lepää. Jotta voisi voida hyvin sohvalla kääriytyneenä peittoon, pitää liikkua välillä. Mutta jotta voisi voida hyvin liikutessaan, pitää maata siinä sohvalla välillä.

Liikunnan lempeyttä ja levon iloa toivottaen,

/Monica

 

 

Häpeä ei ole tie terveyteen

Muutama viikko sitten sain ilokseni olla mukana Ylen:n jutussa, missä haastateltiin todella fiksua bloggaajaa, Ellen Strömbergia. Koska ette kaikki (ahkerasta kouluruotsiopiskelustanne huolimatta!) välttämättä jaksa lukea koko tekstiä ruotsiksi, ajattelin tiivistää keskeisimmät asiat myös suomeksi.

Ellen puhui aiemmin kesällä radiossa mm. kehomyönteisyydestä (body positivity) ja kehoaktivismista. Kommenteissa ihmiset kiittivät Ellenia tärkeästä puheenvuorosta, mutta toiset provosoituivat, kritisoivat ohjelmaa ja kirjoittivat, että kehomyönteisyys “yllyttää ylipainoon”.

Mutta miksi myönteinen suhde isompaan vartaloon suhde herättää tunteita? Mikä kehoaktivismissa provosoi? Suljetaanko todella kehoaktivismissa silmät sille, että ylipainoon liittyy terveysriskejä?

Ellen nostaa esille patriarkaalisen yhteiskunnan ja sen laihdutus-, laihuus- ja suoritusnormit. Tässä kontekstissa nainen joka on tyytyväinen itseensä eikä suostu suhtautumaan kehoonsa projektina rikkoo normeja ja sääntöjä. Ellen puhuu myös siitä, miten tärkeää on että erilaiset kehot ja ihmiset saavat näkyä (esim. mediassa ja somessa), jotta käsityksemme kauneudesta laajentuisivat. Lisäksi hän pohtii, miksi ylipäätään on niin tärkeää "näyttää hyvältä"? Miksi vartaloitamme arvioidaan ulkonäön perusteella, miksei niitä nähdä työvälineinä joiden avulla tehdään asioita? Pohdin artikkelissa myös tapoja, millä voisimme vähentää vartalofiksaatiota ja harjoittaa arjessa kehoaktivismia. Voisimmeko esim. kiinnittää huomioita siihen, miten puhumme omasta ja muiden kehoista? Voisiko (pieniä, harmittoman tuntuisiakin) ulkonäkökommentteja vähentää? Olen myös sitä mieltä, että meillä kaikilla on vastuu puuttua syrjintään ja ikäviin kommentteihin muiden painosta ja koosta.

Sanon artikkelin lopussa myös muutaman sanan terveydestä. Paino on vain yksi aspekti terveydestä. Psyykkinen terveys, itsestään huolehtiminen mm. ovat yhtä lailla tärkeitä osia terveyttä (kuten Ellen sen aika täydellisesti ilmaisi “En ehkä juokse maratonia. Mutta se, etten enää halua kuolla on mielestäni aika hiton terveellistä”). Lisäksi (kuten olen aikaisemminkin täällä kirjoitellut), painoon liittyvä syrjintä ja fat shaming eivät auta ketään parempaan terveyteen, päinvastoin. Painoon liittyvä syrjintä ja halveksunta ovat tutkimusten mukaan yhteydessä masennukseen, stressiin ja huonoon itsetuntoon sekä suurempaan todennäköisyyteen painon nousuun. Lisäksi ylipainoisia ihmisiä kohdellaan huonommin terveydenhuollossa, mikä ei tietenkään tue kenenkään terveyttä. Eli: Häpeä, syrjintä ja toisten ihmisten dissaaminen eivät todellakaan tee kenestäkään terveempää. 

Voisiko kehopositiivisuudesta (tsekkaa myös vaakakapina) olla sinulle hyötyä, iloa, apua? Rauhaa, huolenpitoa ja lempeyttä teille kaikille. <3

/Monica

Ingen enhörning

Idag i Hbl skrev jag en text om hur viktigt det är att lyssna på sin kropp och vila (något jag inte själv alltid heller varit så duktig på). Ingen av oss är en magisk enhörning, utan vi är alla människor som behöver tillräckligt mycket mat, sömn och vila för att leva och må bra. Det går kanske att lura sig själv och köra över sin kropp en tid, men i längden funkar det inte, inte för någon av oss.

Ta hand om er!

Kramar från hängmattan

/Monica

 

Liikutko liikaa?

Tämä tanskalainen dokumentti liikuntariippuvuudesta löytyy vielä 10 päivän ajan Yle Areenasta. Vaikka se on lyhyt eikä kerro ongelmasta kovin syvällisesti, se herätti minussa paljon ajatuksia. Dokumentissa ei puhuttu syömisestä, mutta työssäni näen usein miten syömishäiriöihin voi liittyä liiallista ja jopa pakonomaista liikuntaa, ja miten paljon se voi rajoittaa elämää ja haitata terveyttä.

Koska liikunta sitten menee liiallisuuksiin? Eikö kuntoilu ole terveellinen asia mitä kaikkialla toitotetaan että meidän pitäisi harrastaa enemmän? On totta, että terve liikunta on hyvä juttu mikä edesauttaa hyvinvointia monella tavalla. Harrastan itsekin tanssia, ja se tuo elämääni paljon iloa. Liikaa on kuitenkin liikaa. Liiallinen ja pakonomainen liikunta on vaarallista. Se voi mm. altistaa vammoille, uupumiselle, luuston hauraudelle ja lisääntymisterveyden ongelmille.

Varoitusmerkkejä siitä, että liikunta alkaa olla liiallista ja pakonomaista ovat mm:

  • Suunnittelet elämääsi liikunnan ympärille, ja käytät treenaamiseen runsaasti aikaa
  • Muu elämä ja ihmissuhteet kärsivät, sillä liikunta menee niiden edelle
  • Ajatuksesi pyörivät jatkuvasti liikunnan ympärillä
  • Kun yrität vähentää liikunnan määrää tai et pääse liikkumaan, koet ahdistusta ja levottomuutta
  • Sinulla ei ole riittävästi muita tapoja käsitellä vaikeita tunteita (esim. stressi, ahdistus) kuin liikunta
  • Koet, että sinun pitää kompensoida väliin jäänyttä treeniä treenaamalla kovempaa ensi kerralla
  • Liikunta ei tuo enää mielihyvää eikä tunnu hauskalta, vaan toimii pikemmin yrityksenä estää pahan olon
  • Suhteesi syömiseen on häiriintynyt ja yhteydessä treenaamiseen; tasapainottelet jatkuvasti miten paljon tai vähän sinun pitää syödä tai treenata suhteessa toisiinsa

Mikäli tunnistat näitä varoitusmerkkejä itsessäsi, haethan apua! Liikuntariippuvuutta voidaan hoitaa, ja terve, rento suhde kehoon on mahdollinen. Liikkumisen kuuluu antaa iloa ja energiaa, ei uuvuttaa ja rajoittaa. Ja siinä välissä saa ja pitää levätä. Tässä inspiraatiokuva meille kaikille tälle kesälle.

/Monica

World Eating Disorder Day

Tänään vietetään kansainvälistä syömishäiriöpäivää. Piipahdan täällä muistuttamassa siitä, että toivoa on aina. Vaikkei välttämättä juuri nyt tuntuisikaan siltä, niin toipuminen on mahdollinen; terve, vapaa elämä on juuri sinullekin mahdollinen. Pidä huolta itsestäsi.

Idag, på den internationella ätstörningensdagen, ville jag bara kika in här för att påminna om att det alltid finns hopp. Det går att bli frisk, helt frisk. Det kanske inte alltid känns så, men ett friskt liv, fritt från ätstörningen, är möjligt, också för just dig. Var rädd om dig.

/Monica

Kesä, syömishäiriö, itsestään huolehtimien

Kesä! Viime viikonloppuna onnistuin jopa saamaan pienen auringonpistoksen kun niin innostuin.

Samaan aikaan kun iloitsen kesästä ja lämmöstä, monet potilaistani ja asiakkaistani puhuvat siitä, että kesään myös liittyy vaikeita ajatuksia ja tunteita. Elämme kulttuurissa missä jatkuvasti kohtaamme aivan kohtuuttomia, epärealistisia ja mielestäni raivostuttavia viestejä siitä, miltä meidän pitäisi näyttää ja miten meidän pitäisi yrittää muuttaa ja rääkätä itseämme. Kesädieetit, “rantakunto”, julkkisnaisten bikinikuvien arvostelu.. tiedätte mistä puhun. 

Miten suhtautua tähän kaikkeen? Miten kohdella itseään ja vartaloaan hyvin ja kunnioittavasti ympäristössä mikä käskee meitä toimimaan juuri päinvastoin? Miten laittaa uikkarit päälle ja mennä rannalle kun pelkää ettei ole tarpeeksi paljon tai vähän sitä tai tätä? 

Tässä muutamia ajatuksia siitä, miten nauttia kesästä, myös tässä yhteiskunnassa, ja kyllä, juuri tässä ikiomassa kehossa:

  • Älä arvostele ja kritisoi omaa vartaloasi, eikö myöskään muiden ihmisten ulkonäköä. Voimme yhdessä, pienin askelin, yrittää muuttaa ilmapiiriä (ja pikku hiljaa koko yhteiskuntaa! ;)) sellaiseksi, missä kaikenlaiset kehot ovat yhtä arvostettuja, eikä vartaloiden ulkonäköön kiinnitetä niin paljon huomioita. Fat-talk ei auta kenenkään hyvinvointia, päinvastoin.
  • Muista, että kaikki vartalot ovat erilaisia, ja näin kuuluukin olla. Median yksipuolinen, usein photoshopattu “ihannevartalo” on vain yksi vartalotyyppi. Kuten aikaisemminkin kirjoitin: Kuka tienaa rahaa sillä, että olemme tyytymättömiä itseemme? Voisiko näille normeille ja ihanteille suuttua, kapinoida niitä vastaan? Joskus suuttumisessa on voimaa - Riots not diets!
  • Jos olet toipumassa syömishäiriöstä, muista syödä säännöllisesti ja riittävästi silloinkin kun on kuumaa ulkona. Jos kesän menot poikkeavat arjesta ja rutiineista mihin olet tottunut, suunnittele syömisiä etukäteen, mahdollisesti yhdessä hoitajasi, terapeuttisi tms kanssa.
  • Jos hoidossasi tulee taukoa, terapeuttisi on lomalla tms, suunnitelkaa yhdessä etukäteen miten pidät huolta itsestäsi vaikka tapaamisia olisi vähemmän. Opinnoista ja töistä voi jäädä lomalle, mutta toipuminen ja terveydestäsi huolehtiminen jatkuvat (onneksi) kesälläkin.
  • Yritä muuttaa fokusta ja näkökulmaa: sen sijaan, että tarkkailisit kehoasi ulkoapäin, mieti millaisia asioita voisit tänä kesänä tehdä jotta tuntuisi hyvältä olla kehossasi, sisältäpäin. Miltä yöuinnin viileä vesi tuntuu ihollasi? Entä saunan lämpö? Auringonlämmin kallio jalkojesi alla, tai asfaltti jos viihdyt kaupungissa? Mitä kehosi (sinä!) kaipaa? Ehkä lepoa ja pitkiä yöunia? Aurinkoa? Marjoja, grilliruokaa, jäätelöä (kyllä, sitä saa syödä!)? Yritä kuunnella itseäsi, ja antaa itsellesi mitä tarvitset.
  • Pidä hauskaa ja rentoudu! Olet todellakin ansainnut sen.

/Monica

Det går inte att förakta, shamea och diskriminera sig till hälsa

För ett år sedan skrev jag denna kolumn i Hbl. Jag avslutade den med att konstatera att jag önskar att jag inte måste skriva samma text om ett år igen, men kvällstidningarnas bantningstips, kroppshetsen och bikinikroppstjatet fortsätter, allt i hälsans och välmåendets namn. Men, vad visar forskning egentligen om viktdiskriminering, fat shaming och hälsa?

 

Om fettförakt i hälsans namn

Om ni undrar varför jag skriver samma kolumn om och om igen, kroppen maten vikten känslorna, så är det för att det fortsätter finnas så många orsaker att skriva den. Denna vår [2016] har kroppsacceptans (äntligen!) lyfts fram på riktigt i Svenskfinland. Smarta, modiga människor har på bland annat bloggar, Instagram och via Radio Extrem berättat om hur det är att ha en större kropp än smalhetsnormen föreskriver, om sina erfarenheter av fettförakt och fördomar, och om att tycka om sin egen och alla slags kroppar. Det är viktigt, starkt och stärkande. Mindre stärkande är dock en gräslig del av reaktionerna. Rader av kommentarer som sträcker sig från ”oro för personens hälsa”, till ”oro för fetmaepidemin”, till ”oro för våra barn”, till dietuppmaningar och uppenbart, iskallt fettförakt.

Jag är inte rätt person att skriva om hur det känns att utsättas för kroppsförtryck, och jag tänker inte tala om för någon hur den ska leva i sin kropp. Däremot tänkte jag lyfta fram lite forskning på området. Fördomar och bias om vikt är utbredda och sega, och lärs in tidigt. På en ätstörningskonferens jag nyligen deltog i citerades en studie i vilken bebisar föredrog att titta på rundare figurer, medan treåringar föredrog smala personer. Det sorgliga är att detta korrelerade med hurdana attityder treåringarnas mammor hade gentemot vikt och övervikt. Fettförakt och stigma hjälper ingen, utan sårar och skadar. Att utsättas för viktdiskriminering är associerat med ökat psykiskt illamående såsom depression, stress och lågt självförtroende. Till smalhetsivrarnas överraskning tyder forskning dessutom på att viktdiskriminering och fettförakt (fat shaming) kan leda till viktökning. I studier där man följt med överviktiga människor över tid har de som utsatts för fat shaming mer sannolikt förblivit överviktiga, och bland icke-överviktiga personer har de som utsatts för fat shaming mer sannolikt blivit överviktiga. Att utsättas för viktdiskriminering och stigma är associerat med mer hetsätning och emotionellt ätande, konsumtion av mer mat och större upplevd förlust av kontroll över sitt ätande, mer undvikande av fysisk aktivitet, samt en förhöjd tröskel att söka hälsovård. Samma logik gäller för rigid bantning och överdrivet restriktivt ätande. I lördags [år 2016] disputerade Essi Sairanen i psykologi vid Jyväskylä universitet med en avhandling där hon fann att större flexibilitet gällande viktkontroll var associerat med mer psykiskt välbefinnande bland överviktiga personer och, för den det är av betydelse, större viktnedgång och upprätthållande av denna.

Alltså: att i hälsans namn förakta och hacka på större kroppar och predika rigid restriktivitet leder till ökad fysisk och psykisk ohälsa. Att jobba för att olika slags kroppar, alla kroppar, ska accepteras och bemötas med respekt leder till ökad hälsa. Läs och begrunda, hörrni. Jag slipper gärna skriva den här kolumnen nästa sommar igen.

 

What can I say? Jag håller med mig själv, och önskar att saker ska förändras så att jag slipper posta denna text nästa sommar igen. Ta hand om er. <3

/Monica

Älä laihduta, eiku ihan oikeasti

Tänään vietetään Älä laihduta-päivää, International No Diet Day. Ei siis varmaan tule yllätyksenä, että tänään(kin) haluaisin muistuttaa siitä, että laihduttaminen ei kannata. Ei tänään, ei huomenna, ei oikeastaan koskaan. Laihduttaminen ei “toimi”: se ei johda pysyvään painonpudotukseen suuressa valtaosassa ihmisissä, vaan johtaa usein ahmintaan ja jopa painonnousuun. Laihduttaminen sotkee aineenvaihduntaa, ja vaikuttaa mm. hormonitoimintaan, aivoihin ja mielialaan. Lisäksi se on riskitekijä syömishäiriöille.

Tiedän kuitenkin, että minun on helppoa istua täällä käskyttämässä “Hei, älä laihduta!”, mutta että kehonkuvansa kanssa kamppailevalle ihmiselle tämä voi kuulostaa tyhjiltä sanoilta. “Olet hyvä sellaisena kuin olet” voi tuntua miltei ivalliselta lauseelta jos ei yhtään tunnu siltä, vaan omassa kehossa tuntuu hankalalta olla. 

Tässä muutamia (hieman irrallisia, sillä heräsin juuri :)) ajatuksia siitä, miten asiaa ehkä voisi lähestyä:

  • Miten voisit parhaiten pitää huolta kehostasi ja hyvinvoinnoistasi? Mitä kehosi (sinä!) oikeasti tarvitsee? Millainen ruoka, lepo tai liikkuminen ravitsee sinua ja tukee terveyttäsi? Voisiko sitä lisätä?
  • Miten toivot, että laihtuminen vaikuttaisi elämääsi - ihmissuhteisiin, tapoihin toimia, minäkuvaan..? Voisiko toivomiasi muutoksia näillä elämänalueilla pikkuhiljaa toteuttaa jo nyt? Voisitko ansaita voida hyvin ja elää sellaista elämää mitä toivot ilman että sinun pitäisi muuttaa kehoasi ensin? (Spoiler alert: todellakin!)
  • Dieetit eivät toimi, mutta miksi kulttuurimme ja yhteiskuntamme on niin fiksoitunut siihen, että niiden pitäisi “toimia”? Mitä mieltä sinä olet ahtaasta, kapeasta, yksipuolisesta, epärealistisesta kauneusihanteesta? Kuka tienaa rahaa sillä, että olemme tyytymättömiä itseemme? Voisiko näille normeille ja ihanteille suuttua, kapinoida niitä vastaan? Joskus suuttumisessa on voimaa - Riots not diets! 
  • Sulje silmät ja tunnustele, miltä kehosi tuntuu. Miltä tuntuu olla sinä, sinussa, juuri nyt? Mitä kehosi kertoo, mitä se tarvitsee? Harjoittele tätä perspektiivin vaihtamista aina välillä - mieti miltä tuntuu olla sinä (sisältäpäin), sen sijaan että miltä näytät (ulkoapäin).
  • Oletko jo lukenut Painorauhan julistuksen?

 

Totesin tuossa aikaisemmin, että “Olet hyvä sellaisena kuin olet” voi olla vaikea lause. Se on kuitenkin totta. Olet hyväksynnän, huolenpidon ja hyvinvoinnin arvoinen. Ihan oikeasti.

Rauhallista, hyväksyvää, lempeää päivää toivottaen

/Monica

Pine Needles

Suosittelen lämpimästi ystäväni Hanna Råstin Pine Needles-nimistä valokuvanäyttelyä Galleria Katariinassa. Näyttely on auki vielä tämän viikon, 7.5 asti. Teosten teemana on identiteetti ja muistot, niiden suhdetta toisiinsa ja omaan kertomukseen elämästään.

Kuten Hanna kirjoittaa näyttelytekstissään: “Ihmisen kasvussa ei ole aikaa, on vain muutoksia. Tällä tarkoitan sitä kuinka kasvaessamme muutumme kehoissamme, mielissämme ja tietoisuudessamme aikuisiksi. Samanaikaisesti olemme herkkiä muutoksille ja häiriötekijöille, mitkä yleensä tulevat ulkopuolisesta maailmasta. Nämä häiriöt saattavat vaikuttaa merkittävästi siihen, miten näemme itsemme ja ympärillämme olevan.”

Huomaan ajattelevani näitä teemoja työni kautta (eikö esim. psykoterapia pohjimmiltaan ole juuri tätä, oman tarinansa tutkimista, muokkaamista, kirjoittamista?), ja samaan aikaan mietin sitä, että ne ovat perusteellisen inhimillisiä. Suosittelen näyttelyä lämpimästi kaikille jotka tekevät identiteettityötä, eli jokaiselle.

/Monica

Vappu, juhlat ja syömishäiriö

Huomenna on vappuaatto, ja sitten seuraa tietenkin vappupäivä. Itse pidän vapusta, sillä se symbolisoi minulle kevättä, valoa, elämää. Samaan aikaan tiedän, miten haastavat juhlat ja pyhät ovat monelle omalle potilaalleni ja asiakkaalleni, kuten yleensäkin monelle joka kamppailee ruoan ja syömisen kanssa. Vappumunkkeja, simaa, picnicejä, ehkä skumppaa… Miten suhtautua tähän kaikkeen? Voinko pitää hauskaa ystävien ja perheeni kanssa? Uskallanko mennä tilaisuuteen missä on tarjolla ruokaa? Mitä siellä syön, mitä en? Mitä jos syön liikaa? Olisiko sittenkin turvallisempaa jäädä kotiin..?

Täältä löytyy vinkkejä siitä, miten pyhistä (kuten vapusta) ja juhlista voi selvitä mahdollisimman hyvin silloin, kun suhde ruokaan ja syömiseen on vaikea ja kivulias.

  • Hae tukea ystäviltä ja perheeltä, kerro heille jos sinulla on vaikeaa.
  • Syö säännöllisesti, älä jätä aterioita väliin vaikka olisikin tulossa juhlat, picnic tms. Älä myöskään syö liian vähän vaikka edellisenä päivänä olisitkin syönyt enemmän kuin tavallisesti.
  • Voitko harjoitella joustavuutta ja musta-valkoisten ajatusmallien haastamista? Voisiko tämä vappu (tai muu juhla) olla pieni tauko itsekritiikistä, perfektionismista ja säännöistä?
  • Muistuta itseäsi että saat syödä, saat nauttia ruoasta, tämä munkki tai brunssi ei vaikuta painoosi, on normaalia syödä juhlissa enemmän ja eri tavalla kuin arkisin.
  • Mikäli ahmit tai menetät hallinnan syömisestä, älä rankaise itseäsi siitä tai yritä kompensoida rajoittamalla syömistäsi seuraavana päivänä. Jätä tapahtunut taaksesi, jatka eteenpäin, ole itsellesi lempeä. Takapakit kuuluvat toipumisprosessiin, ja huomenna on uusi päivä.
  • Muista hengittää.
  • Anna lupa itsellesi pitää hauskaa. Kyllä, ansaitset ja olet sen arvoinen. <3

Iloista, rentouttavaa, aurinkoista (kyllä se sieltä saattaa vielä tulla :)) vappua!

/Monica

 

Nukkumaan käydessä ajattelen

Törmäsin tässä yhtenä päivänä tähän runoon, josta olen aina pitänyt mutta se oli päässyt muutamaksi vuodeksi unohtumaan. Taidanpa laittaa sen työhuoneeni ilmoitustaululle, muistutukseni sekä itselle että muille.

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

— Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta (1976)

Pienet, isot, urheat, pelokkaat, kaikenlaiset naiset. Minä luotan meihin.

/Monica Ålgars