Liikunnan lempeyttä ja levon iloa

Kirjoitin viime viikolla kolumnin (klikkaa linkkiä jos haluat treenata ruotsia!) juoksemisesta, mitä olen harrastanut sen jälkeen kun tammikuussa liukastuin ja mursin kyynärpääni pahasti, enkä 7 kuukauteen voinut tanssia, mitä siis tavallisesti harrastan ja rakastan. Haluan liikkua, sillä liikkuminen tekee hyvää. Vietän päiväni istuen ja monet illat sohvalla, ja ellen liiku minusta tulee kireä, huonouninen ja hermostunut. Olen aina luullut inhoavani juoksemista, mutten keksinyt muutakaan mitä voisin tehdä ilman käsiä, joten tartuin härkää sarvista ja, no, aluksi kävelin, sitten vähän juoksin, ja lopulta opin pitämäänkin siitä.

21875597_10155757839256663_330807830_o.jpg

Hölkätessäni Mustikkamaalla olen ehtinyt pohtia omaa ja kulttuurimme suhdetta liikuntaan paljon. Miksi liikun? Ja miten suhtautua liikuntaan maailmassa mikä toisaalta on täynnä aivan absurdeja fitnesspaineita, mutta missä toisaalta istumme yhä enemmän ja vietämme valtaosan hereillä olevasta ajastamme käpertyneinä erilaisten näyttöjen edessä? Ellei koskaan kuitenkaan mene triathloniin, onko yhtä hyvä vain luovuttaa koko urheilun suhteen ennen kuin on edes aloittanut? Voiko liikuntaan suhtautua ilolla, armollisuudella ja lempeydellä, vai onko sen pakko olla piinaa, suorittamista, riittämättömyyden tunnetta

Tässä muutamia ajatuksia Mustikkamaan auringonlaskujen lenkkipolulta:

  • Älä juokse, kävele. Jos juokset, juokse hitaasti, miten lyhyesti tahansa. Juokse ensin pienissä alamäissä, niin saat tuntea millaista on kun juokseminen tuntuu hyvältä.
  • Pysähdy ihan niin usein kuin tuntuu siltä.
  • Kävele kaikissa ylämäissä, kunnes ehkä jonain päivänä haluat kokeilla juosta yhtä ylös. Ellet halua, jatka kävelemistä, se on enemmän kuin ok.
  • Don’t play the numbers game. Mikään kalorilaskuri tai km/h ei tule tekemään sinut onnelliseksi. Jos haluat ladata jonkun sporttisovelluksen, tee se varmistaaksesi että liikut tarpeeksi hitaasti.
  • Älä treenaa siksi että vihaat kehoasi tai halua viedä siltä jotain, vaan siksi että rakastat sitä ja haluat antaa sille jotain. Jos “rakastaa” on liian iso sana, toivota kehollesi hyvää.
  • Jos olet sairas tai sinuun sattuu - pysy kotona. Ei haittaa mitään vaikka missaisit suunnitellun treenin. Älä kuitenkaan aina jää kotiin kun on vähän väsynyt olo.
  • Jos sinun olisi hyvä hidastaa - podcastit. Jos haluat lisätä tahtia - Sonic Youth.
  • Syö, lepää. Jotta voisi voida hyvin sohvalla kääriytyneenä peittoon, pitää liikkua välillä. Mutta jotta voisi voida hyvin liikutessaan, pitää maata siinä sohvalla välillä.

Liikunnan lempeyttä ja levon iloa toivottaen,

/Monica

 

 

Keskustelua pitkäaikaisista ja vaikeista syömishäiriöistä

Tänä vuonna olen pohtinut pitkäaikaisia ja vaikeita syömishäiriöitä paljon. Kirjoitan psykoterapeuttikoulutukseni lopputyön pitkäaikaisen ja vaikean anoreksian psykoterapeuttisesta hoidosta. Lisäksi olen työssäni HUS:in Syömishäiriöyksikössä ollut mukana kehittämässä PISARA-projektia: uutta hoitomallia ihmisille, jotka sairastavat pitkäaikaista anoreksiaa.

Tulen kirjoittamaan lisää tästä aiheesta tänne blogiin paremmalla ajalla, mutta näin alkuun haluaisin vinkata kahdesta aiheeseen liittyvästä tilaisuudesta mihin tulen syksyn aikana osallistumaan:

  • Tervetuloa huomenna, ma 4.9.2017 klo 17-18, kuulemaan ja keskustelemaan kun sairaanhoitaja Minna Anttonen ja minä kerromme PISARA:sta Etelän-SYLI:ssä, Kaapelitehtaalla Helsingissä.
  • Tervetuloa myös pitkään sairastaneiden iltaan 28.11.2017 klo 18.20 Etelän-SYLI:ssä, missä pohdimme yhdessä miten säilyttää toivo ja positiivisuus sekä pitää huolta omasta jaksamisestaan, kun syömishäiriö pitkittyy.

Jos aihe koskettaa sinua tai läheistäsi olet todella lämpimästi tervetullut.

/Monica

Miehetkin sairastuvat syömishäiriöihin

ed disc.jpeg

Viime viikolla Helsingin Sanomissa oli juttu miesten ulkonäköpaineista ja kehonkuvaongelmista, missä sain olla pienessä roolissa mukana asiaa kommentoimassa. Miesten kehonkuvaan ja syömiseen liittyvät ongelmat ovat tärkeä aihe, josta onneksi viime vuosien aikana ollaan alettu puhua yhä enemmän. Perinteisesti, syömishäiriöt on nähty “naisten ja tyttöjen ongelmina”, vaikka myös miehet kärsivät kehonkuvaongelmista, ja arvioiden mukaan noin 10-15% syömishäiriöitä sairastavista ihmisistä ovat miehiä. Mielikuva syömishäiriöistä naisten sairauksina on ongelmallinen ja huolestuttava. Se on tarkoittanut, että mm. tautiluokitukset ja diagnostiset kyselyt on kehitetty naisten lähtökohdista, ja että valtaosa tutkimustiedosta perustuu naisiin ja tyttöihin. Poikien ja miesten syömis- ja kehonkuvaongelmia tunnistetaan huonommin kuin tyttöjen ja naisten, myös kouluissa ja terveydenhuollossa. Miesten syömishäiriöihin liittyy enemmän stigmaa ja usein häpeääkin, ja kynnys hakea apua on pojilla ja miehillä korkeampi kuin naisilla. Kun ajattelen omia potilaita ja asiakkaitani, 10-15% heistä eivät todellakaan ole miehiä, vaikka toki välillä vastaanotolle tulee miehiä ja poikiakin. Onkin arvioitu, että poikien ja miesten syömishäiriöitä alidiagnosoidaan enemmän kuin tyttöjen ja naisten. Tämä on vakava asia sillä tiedetään, että varhainen avun saaminen voi olla yhteydessä nopeampaan toipumiseen ja parempaan ennusteeseen. Miehet ja pojat voivat myös kokea ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunteita hoidossa, jos valtaosa muista potilaista ovat naisia.

Jokainen syömishäiriöitä sairastavat ihminen ovat tietenkin yksilö, riippumatta sukupuolestaan. Keskimäärin löytyy kuitenkin eroja miesten ja naisten oirekuvien välillä. Syömishäiriöistä ja kehonkuvaongelmista kärsivät miehet kokevat esim. useammin tyytymättömyyttä lihaksiinsa ja/tai harrastavat liiallisesta tai pakonomaistakin urheilua ja treenaamista. 

Syömishäiriöön voi sairastua kuka tahansa. sukupuolesta, iästä, etnisyydestä ym riippumatta. Tärkeää olisi, että tietoisuus miesten syömiseen ja kehonkuvaan liittyvistä ongelmista lisääntyisi, jotta apua tarvitsevat pojat ja miehet saisivat sitä. Tarvitaan myös parempia mittareita, jotta miesten syömis- ja kehonkuvaongelmia voitaisiin arvioida osuvammin ja hoitoa suunnitella sen mukaisesti.  “Eating disorders don’t discriminate” (syömishäiriöt eivät syrji), joten avunsaanninkaan ei kuuluisi tehdä sitä.

/Monica

Häpeä ei ole tie terveyteen

Muutama viikko sitten sain ilokseni olla mukana Ylen:n jutussa, missä haastateltiin todella fiksua bloggaajaa, Ellen Strömbergia. Koska ette kaikki (ahkerasta kouluruotsiopiskelustanne huolimatta!) välttämättä jaksa lukea koko tekstiä ruotsiksi, ajattelin tiivistää keskeisimmät asiat myös suomeksi.

Ellen puhui aiemmin kesällä radiossa mm. kehomyönteisyydestä (body positivity) ja kehoaktivismista. Kommenteissa ihmiset kiittivät Ellenia tärkeästä puheenvuorosta, mutta toiset provosoituivat, kritisoivat ohjelmaa ja kirjoittivat, että kehomyönteisyys “yllyttää ylipainoon”.

Mutta miksi myönteinen suhde isompaan vartaloon suhde herättää tunteita? Mikä kehoaktivismissa provosoi? Suljetaanko todella kehoaktivismissa silmät sille, että ylipainoon liittyy terveysriskejä?

Ellen nostaa esille patriarkaalisen yhteiskunnan ja sen laihdutus-, laihuus- ja suoritusnormit. Tässä kontekstissa nainen joka on tyytyväinen itseensä eikä suostu suhtautumaan kehoonsa projektina rikkoo normeja ja sääntöjä. Ellen puhuu myös siitä, miten tärkeää on että erilaiset kehot ja ihmiset saavat näkyä (esim. mediassa ja somessa), jotta käsityksemme kauneudesta laajentuisivat. Lisäksi hän pohtii, miksi ylipäätään on niin tärkeää "näyttää hyvältä"? Miksi vartaloitamme arvioidaan ulkonäön perusteella, miksei niitä nähdä työvälineinä joiden avulla tehdään asioita? Pohdin artikkelissa myös tapoja, millä voisimme vähentää vartalofiksaatiota ja harjoittaa arjessa kehoaktivismia. Voisimmeko esim. kiinnittää huomioita siihen, miten puhumme omasta ja muiden kehoista? Voisiko (pieniä, harmittoman tuntuisiakin) ulkonäkökommentteja vähentää? Olen myös sitä mieltä, että meillä kaikilla on vastuu puuttua syrjintään ja ikäviin kommentteihin muiden painosta ja koosta.

Sanon artikkelin lopussa myös muutaman sanan terveydestä. Paino on vain yksi aspekti terveydestä. Psyykkinen terveys, itsestään huolehtiminen mm. ovat yhtä lailla tärkeitä osia terveyttä (kuten Ellen sen aika täydellisesti ilmaisi “En ehkä juokse maratonia. Mutta se, etten enää halua kuolla on mielestäni aika hiton terveellistä”). Lisäksi (kuten olen aikaisemminkin täällä kirjoitellut), painoon liittyvä syrjintä ja fat shaming eivät auta ketään parempaan terveyteen, päinvastoin. Painoon liittyvä syrjintä ja halveksunta ovat tutkimusten mukaan yhteydessä masennukseen, stressiin ja huonoon itsetuntoon sekä suurempaan todennäköisyyteen painon nousuun. Lisäksi ylipainoisia ihmisiä kohdellaan huonommin terveydenhuollossa, mikä ei tietenkään tue kenenkään terveyttä. Eli: Häpeä, syrjintä ja toisten ihmisten dissaaminen eivät todellakaan tee kenestäkään terveempää. 

Voisiko kehopositiivisuudesta (tsekkaa myös vaakakapina) olla sinulle hyötyä, iloa, apua? Rauhaa, huolenpitoa ja lempeyttä teille kaikille. <3

/Monica

Ingen enhörning

Idag i Hbl skrev jag en text om hur viktigt det är att lyssna på sin kropp och vila (något jag inte själv alltid heller varit så duktig på). Ingen av oss är en magisk enhörning, utan vi är alla människor som behöver tillräckligt mycket mat, sömn och vila för att leva och må bra. Det går kanske att lura sig själv och köra över sin kropp en tid, men i längden funkar det inte, inte för någon av oss.

Ta hand om er!

Kramar från hängmattan

/Monica

 

Liikutko liikaa?

Tämä tanskalainen dokumentti liikuntariippuvuudesta löytyy vielä 10 päivän ajan Yle Areenasta. Vaikka se on lyhyt eikä kerro ongelmasta kovin syvällisesti, se herätti minussa paljon ajatuksia. Dokumentissa ei puhuttu syömisestä, mutta työssäni näen usein miten syömishäiriöihin voi liittyä liiallista ja jopa pakonomaista liikuntaa, ja miten paljon se voi rajoittaa elämää ja haitata terveyttä.

Koska liikunta sitten menee liiallisuuksiin? Eikö kuntoilu ole terveellinen asia mitä kaikkialla toitotetaan että meidän pitäisi harrastaa enemmän? On totta, että terve liikunta on hyvä juttu mikä edesauttaa hyvinvointia monella tavalla. Harrastan itsekin tanssia, ja se tuo elämääni paljon iloa. Liikaa on kuitenkin liikaa. Liiallinen ja pakonomainen liikunta on vaarallista. Se voi mm. altistaa vammoille, uupumiselle, luuston hauraudelle ja lisääntymisterveyden ongelmille.

Varoitusmerkkejä siitä, että liikunta alkaa olla liiallista ja pakonomaista ovat mm:

  • Suunnittelet elämääsi liikunnan ympärille, ja käytät treenaamiseen runsaasti aikaa
  • Muu elämä ja ihmissuhteet kärsivät, sillä liikunta menee niiden edelle
  • Ajatuksesi pyörivät jatkuvasti liikunnan ympärillä
  • Kun yrität vähentää liikunnan määrää tai et pääse liikkumaan, koet ahdistusta ja levottomuutta
  • Sinulla ei ole riittävästi muita tapoja käsitellä vaikeita tunteita (esim. stressi, ahdistus) kuin liikunta
  • Koet, että sinun pitää kompensoida väliin jäänyttä treeniä treenaamalla kovempaa ensi kerralla
  • Liikunta ei tuo enää mielihyvää eikä tunnu hauskalta, vaan toimii pikemmin yrityksenä estää pahan olon
  • Suhteesi syömiseen on häiriintynyt ja yhteydessä treenaamiseen; tasapainottelet jatkuvasti miten paljon tai vähän sinun pitää syödä tai treenata suhteessa toisiinsa

Mikäli tunnistat näitä varoitusmerkkejä itsessäsi, haethan apua! Liikuntariippuvuutta voidaan hoitaa, ja terve, rento suhde kehoon on mahdollinen. Liikkumisen kuuluu antaa iloa ja energiaa, ei uuvuttaa ja rajoittaa. Ja siinä välissä saa ja pitää levätä. Tässä inspiraatiokuva meille kaikille tälle kesälle.

/Monica

World Eating Disorder Day

Tänään vietetään kansainvälistä syömishäiriöpäivää. Piipahdan täällä muistuttamassa siitä, että toivoa on aina. Vaikkei välttämättä juuri nyt tuntuisikaan siltä, niin toipuminen on mahdollinen; terve, vapaa elämä on juuri sinullekin mahdollinen. Pidä huolta itsestäsi.

Idag, på den internationella ätstörningensdagen, ville jag bara kika in här för att påminna om att det alltid finns hopp. Det går att bli frisk, helt frisk. Det kanske inte alltid känns så, men ett friskt liv, fritt från ätstörningen, är möjligt, också för just dig. Var rädd om dig.

/Monica

Kesä, syömishäiriö, itsestään huolehtimien

Kesä! Viime viikonloppuna onnistuin jopa saamaan pienen auringonpistoksen kun niin innostuin.

Samaan aikaan kun iloitsen kesästä ja lämmöstä, monet potilaistani ja asiakkaistani puhuvat siitä, että kesään myös liittyy vaikeita ajatuksia ja tunteita. Elämme kulttuurissa missä jatkuvasti kohtaamme aivan kohtuuttomia, epärealistisia ja mielestäni raivostuttavia viestejä siitä, miltä meidän pitäisi näyttää ja miten meidän pitäisi yrittää muuttaa ja rääkätä itseämme. Kesädieetit, “rantakunto”, julkkisnaisten bikinikuvien arvostelu.. tiedätte mistä puhun. 

Miten suhtautua tähän kaikkeen? Miten kohdella itseään ja vartaloaan hyvin ja kunnioittavasti ympäristössä mikä käskee meitä toimimaan juuri päinvastoin? Miten laittaa uikkarit päälle ja mennä rannalle kun pelkää ettei ole tarpeeksi paljon tai vähän sitä tai tätä? 

Tässä muutamia ajatuksia siitä, miten nauttia kesästä, myös tässä yhteiskunnassa, ja kyllä, juuri tässä ikiomassa kehossa:

  • Älä arvostele ja kritisoi omaa vartaloasi, eikö myöskään muiden ihmisten ulkonäköä. Voimme yhdessä, pienin askelin, yrittää muuttaa ilmapiiriä (ja pikku hiljaa koko yhteiskuntaa! ;)) sellaiseksi, missä kaikenlaiset kehot ovat yhtä arvostettuja, eikä vartaloiden ulkonäköön kiinnitetä niin paljon huomioita. Fat-talk ei auta kenenkään hyvinvointia, päinvastoin.
  • Muista, että kaikki vartalot ovat erilaisia, ja näin kuuluukin olla. Median yksipuolinen, usein photoshopattu “ihannevartalo” on vain yksi vartalotyyppi. Kuten aikaisemminkin kirjoitin: Kuka tienaa rahaa sillä, että olemme tyytymättömiä itseemme? Voisiko näille normeille ja ihanteille suuttua, kapinoida niitä vastaan? Joskus suuttumisessa on voimaa - Riots not diets!
  • Jos olet toipumassa syömishäiriöstä, muista syödä säännöllisesti ja riittävästi silloinkin kun on kuumaa ulkona. Jos kesän menot poikkeavat arjesta ja rutiineista mihin olet tottunut, suunnittele syömisiä etukäteen, mahdollisesti yhdessä hoitajasi, terapeuttisi tms kanssa.
  • Jos hoidossasi tulee taukoa, terapeuttisi on lomalla tms, suunnitelkaa yhdessä etukäteen miten pidät huolta itsestäsi vaikka tapaamisia olisi vähemmän. Opinnoista ja töistä voi jäädä lomalle, mutta toipuminen ja terveydestäsi huolehtiminen jatkuvat (onneksi) kesälläkin.
  • Yritä muuttaa fokusta ja näkökulmaa: sen sijaan, että tarkkailisit kehoasi ulkoapäin, mieti millaisia asioita voisit tänä kesänä tehdä jotta tuntuisi hyvältä olla kehossasi, sisältäpäin. Miltä yöuinnin viileä vesi tuntuu ihollasi? Entä saunan lämpö? Auringonlämmin kallio jalkojesi alla, tai asfaltti jos viihdyt kaupungissa? Mitä kehosi (sinä!) kaipaa? Ehkä lepoa ja pitkiä yöunia? Aurinkoa? Marjoja, grilliruokaa, jäätelöä (kyllä, sitä saa syödä!)? Yritä kuunnella itseäsi, ja antaa itsellesi mitä tarvitset.
  • Pidä hauskaa ja rentoudu! Olet todellakin ansainnut sen.

/Monica

Det går inte att förakta, shamea och diskriminera sig till hälsa

För ett år sedan skrev jag denna kolumn i Hbl. Jag avslutade den med att konstatera att jag önskar att jag inte måste skriva samma text om ett år igen, men kvällstidningarnas bantningstips, kroppshetsen och bikinikroppstjatet fortsätter, allt i hälsans och välmåendets namn. Men, vad visar forskning egentligen om viktdiskriminering, fat shaming och hälsa?

 

Om fettförakt i hälsans namn

Om ni undrar varför jag skriver samma kolumn om och om igen, kroppen maten vikten känslorna, så är det för att det fortsätter finnas så många orsaker att skriva den. Denna vår [2016] har kroppsacceptans (äntligen!) lyfts fram på riktigt i Svenskfinland. Smarta, modiga människor har på bland annat bloggar, Instagram och via Radio Extrem berättat om hur det är att ha en större kropp än smalhetsnormen föreskriver, om sina erfarenheter av fettförakt och fördomar, och om att tycka om sin egen och alla slags kroppar. Det är viktigt, starkt och stärkande. Mindre stärkande är dock en gräslig del av reaktionerna. Rader av kommentarer som sträcker sig från ”oro för personens hälsa”, till ”oro för fetmaepidemin”, till ”oro för våra barn”, till dietuppmaningar och uppenbart, iskallt fettförakt.

Jag är inte rätt person att skriva om hur det känns att utsättas för kroppsförtryck, och jag tänker inte tala om för någon hur den ska leva i sin kropp. Däremot tänkte jag lyfta fram lite forskning på området. Fördomar och bias om vikt är utbredda och sega, och lärs in tidigt. På en ätstörningskonferens jag nyligen deltog i citerades en studie i vilken bebisar föredrog att titta på rundare figurer, medan treåringar föredrog smala personer. Det sorgliga är att detta korrelerade med hurdana attityder treåringarnas mammor hade gentemot vikt och övervikt. Fettförakt och stigma hjälper ingen, utan sårar och skadar. Att utsättas för viktdiskriminering är associerat med ökat psykiskt illamående såsom depression, stress och lågt självförtroende. Till smalhetsivrarnas överraskning tyder forskning dessutom på att viktdiskriminering och fettförakt (fat shaming) kan leda till viktökning. I studier där man följt med överviktiga människor över tid har de som utsatts för fat shaming mer sannolikt förblivit överviktiga, och bland icke-överviktiga personer har de som utsatts för fat shaming mer sannolikt blivit överviktiga. Att utsättas för viktdiskriminering och stigma är associerat med mer hetsätning och emotionellt ätande, konsumtion av mer mat och större upplevd förlust av kontroll över sitt ätande, mer undvikande av fysisk aktivitet, samt en förhöjd tröskel att söka hälsovård. Samma logik gäller för rigid bantning och överdrivet restriktivt ätande. I lördags [år 2016] disputerade Essi Sairanen i psykologi vid Jyväskylä universitet med en avhandling där hon fann att större flexibilitet gällande viktkontroll var associerat med mer psykiskt välbefinnande bland överviktiga personer och, för den det är av betydelse, större viktnedgång och upprätthållande av denna.

Alltså: att i hälsans namn förakta och hacka på större kroppar och predika rigid restriktivitet leder till ökad fysisk och psykisk ohälsa. Att jobba för att olika slags kroppar, alla kroppar, ska accepteras och bemötas med respekt leder till ökad hälsa. Läs och begrunda, hörrni. Jag slipper gärna skriva den här kolumnen nästa sommar igen.

 

What can I say? Jag håller med mig själv, och önskar att saker ska förändras så att jag slipper posta denna text nästa sommar igen. Ta hand om er. <3

/Monica

Painon monimutkaisuudesta (ja pieni muistutus kaikkien ihmisarvosta)

Terveisiä Göteborgista, hälsningar från Göteborg!

Olin tällä viikolla työmatkalla, tutustumassa Sahlgrenskan sairaalan lihavuusleikkaustiimin toimintaan. Kaikista tärkeimpänä asiana matkalta jäi mieleen syvempi ymmärrys siitä, miten monisyinen asia ylipaino on. Siihen, miten aivomme reagoivat erilaisiin ruokiin, millaista ruokaa syömme sekä miten kehomme reagoi siihen, vaikuttavat useat ja monimutkaiset tekijät. Mielestäni tämä kuva, Obesity System Map, havainnollistaa asiaa hyvin ja tekee selväksi, että kyse ei todellakaan vain ole yksilön tahdonvoimasta. Ihmisen painoon vaikuttavat mm. biologiset ja perinnölliset tekijät, psykologiset tekijät, kulttuuri ja yhteiskunta, talous, liikuntamahdollisuudet, ruoan tuotanto ja saatavuus...

 

Ylipainoon liittyy edelleen paljon häpeää, stigmaa sekä ennakkoluuloja. Ylipainoisia ihmisia kohdellaan huonommin myös terveydenhuollossa, minkä itse koen niin surullisena ja suututtavana asiana. Surullista (ja ironista) myös on, että tutkimustieto viittaa siihen, että fat shaming ja painosta johtuva syrjintä voi johtaa painon nousuun. Ylipainosta syyllistäminen ei siis todellakaan auta ihmisiä psyykkisesti eikä fyysisesti, vaan päinvastoin. Kuten yllä todettu, ylipaino on todella monimutkainen asia, kuten myös siihen vaikuttaminen. Hyvinvoinnin eteen, sekä psyykkisen että fyysisen, voi sen sijaan onneksi tehdä paljonkin. Ja jos tarvitsee siihen apua ja tukea, sitä on saatavilla. 

Tämä on tietenkin itsestäänselvää, mutta samaan aikaan elämme valitettavasti yhteiskunnassa missä se ei kuitenkaan näytä olevan näin joten toistetaanpa vielä: Paino ei kerro mitään siitä, miten hauska, fiksu, luotettava, luova, kaunis tai rakastettava ihminen on. Eikä sillä tietenkään, tietenkään!, ole mitään tekemistä kenenkään ihmisen arvon kanssa. 

/Monica

Älä laihduta, eiku ihan oikeasti

Tänään vietetään Älä laihduta-päivää, International No Diet Day. Ei siis varmaan tule yllätyksenä, että tänään(kin) haluaisin muistuttaa siitä, että laihduttaminen ei kannata. Ei tänään, ei huomenna, ei oikeastaan koskaan. Laihduttaminen ei “toimi”: se ei johda pysyvään painonpudotukseen suuressa valtaosassa ihmisissä, vaan johtaa usein ahmintaan ja jopa painonnousuun. Laihduttaminen sotkee aineenvaihduntaa, ja vaikuttaa mm. hormonitoimintaan, aivoihin ja mielialaan. Lisäksi se on riskitekijä syömishäiriöille.

Tiedän kuitenkin, että minun on helppoa istua täällä käskyttämässä “Hei, älä laihduta!”, mutta että kehonkuvansa kanssa kamppailevalle ihmiselle tämä voi kuulostaa tyhjiltä sanoilta. “Olet hyvä sellaisena kuin olet” voi tuntua miltei ivalliselta lauseelta jos ei yhtään tunnu siltä, vaan omassa kehossa tuntuu hankalalta olla. 

Tässä muutamia (hieman irrallisia, sillä heräsin juuri :)) ajatuksia siitä, miten asiaa ehkä voisi lähestyä:

  • Miten voisit parhaiten pitää huolta kehostasi ja hyvinvoinnoistasi? Mitä kehosi (sinä!) oikeasti tarvitsee? Millainen ruoka, lepo tai liikkuminen ravitsee sinua ja tukee terveyttäsi? Voisiko sitä lisätä?
  • Miten toivot, että laihtuminen vaikuttaisi elämääsi - ihmissuhteisiin, tapoihin toimia, minäkuvaan..? Voisiko toivomiasi muutoksia näillä elämänalueilla pikkuhiljaa toteuttaa jo nyt? Voisitko ansaita voida hyvin ja elää sellaista elämää mitä toivot ilman että sinun pitäisi muuttaa kehoasi ensin? (Spoiler alert: todellakin!)
  • Dieetit eivät toimi, mutta miksi kulttuurimme ja yhteiskuntamme on niin fiksoitunut siihen, että niiden pitäisi “toimia”? Mitä mieltä sinä olet ahtaasta, kapeasta, yksipuolisesta, epärealistisesta kauneusihanteesta? Kuka tienaa rahaa sillä, että olemme tyytymättömiä itseemme? Voisiko näille normeille ja ihanteille suuttua, kapinoida niitä vastaan? Joskus suuttumisessa on voimaa - Riots not diets! 
  • Sulje silmät ja tunnustele, miltä kehosi tuntuu. Miltä tuntuu olla sinä, sinussa, juuri nyt? Mitä kehosi kertoo, mitä se tarvitsee? Harjoittele tätä perspektiivin vaihtamista aina välillä - mieti miltä tuntuu olla sinä (sisältäpäin), sen sijaan että miltä näytät (ulkoapäin).
  • Oletko jo lukenut Painorauhan julistuksen?

 

Totesin tuossa aikaisemmin, että “Olet hyvä sellaisena kuin olet” voi olla vaikea lause. Se on kuitenkin totta. Olet hyväksynnän, huolenpidon ja hyvinvoinnin arvoinen. Ihan oikeasti.

Rauhallista, hyväksyvää, lempeää päivää toivottaen

/Monica

Pine Needles

Suosittelen lämpimästi ystäväni Hanna Råstin Pine Needles-nimistä valokuvanäyttelyä Galleria Katariinassa. Näyttely on auki vielä tämän viikon, 7.5 asti. Teosten teemana on identiteetti ja muistot, niiden suhdetta toisiinsa ja omaan kertomukseen elämästään.

Kuten Hanna kirjoittaa näyttelytekstissään: “Ihmisen kasvussa ei ole aikaa, on vain muutoksia. Tällä tarkoitan sitä kuinka kasvaessamme muutumme kehoissamme, mielissämme ja tietoisuudessamme aikuisiksi. Samanaikaisesti olemme herkkiä muutoksille ja häiriötekijöille, mitkä yleensä tulevat ulkopuolisesta maailmasta. Nämä häiriöt saattavat vaikuttaa merkittävästi siihen, miten näemme itsemme ja ympärillämme olevan.”

Huomaan ajattelevani näitä teemoja työni kautta (eikö esim. psykoterapia pohjimmiltaan ole juuri tätä, oman tarinansa tutkimista, muokkaamista, kirjoittamista?), ja samaan aikaan mietin sitä, että ne ovat perusteellisen inhimillisiä. Suosittelen näyttelyä lämpimästi kaikille jotka tekevät identiteettityötä, eli jokaiselle.

/Monica

Vappu, juhlat ja syömishäiriö

Huomenna on vappuaatto, ja sitten seuraa tietenkin vappupäivä. Itse pidän vapusta, sillä se symbolisoi minulle kevättä, valoa, elämää. Samaan aikaan tiedän, miten haastavat juhlat ja pyhät ovat monelle omalle potilaalleni ja asiakkaalleni, kuten yleensäkin monelle joka kamppailee ruoan ja syömisen kanssa. Vappumunkkeja, simaa, picnicejä, ehkä skumppaa… Miten suhtautua tähän kaikkeen? Voinko pitää hauskaa ystävien ja perheeni kanssa? Uskallanko mennä tilaisuuteen missä on tarjolla ruokaa? Mitä siellä syön, mitä en? Mitä jos syön liikaa? Olisiko sittenkin turvallisempaa jäädä kotiin..?

Täältä löytyy vinkkejä siitä, miten pyhistä (kuten vapusta) ja juhlista voi selvitä mahdollisimman hyvin silloin, kun suhde ruokaan ja syömiseen on vaikea ja kivulias.

  • Hae tukea ystäviltä ja perheeltä, kerro heille jos sinulla on vaikeaa.
  • Syö säännöllisesti, älä jätä aterioita väliin vaikka olisikin tulossa juhlat, picnic tms. Älä myöskään syö liian vähän vaikka edellisenä päivänä olisitkin syönyt enemmän kuin tavallisesti.
  • Voitko harjoitella joustavuutta ja musta-valkoisten ajatusmallien haastamista? Voisiko tämä vappu (tai muu juhla) olla pieni tauko itsekritiikistä, perfektionismista ja säännöistä?
  • Muistuta itseäsi että saat syödä, saat nauttia ruoasta, tämä munkki tai brunssi ei vaikuta painoosi, on normaalia syödä juhlissa enemmän ja eri tavalla kuin arkisin.
  • Mikäli ahmit tai menetät hallinnan syömisestä, älä rankaise itseäsi siitä tai yritä kompensoida rajoittamalla syömistäsi seuraavana päivänä. Jätä tapahtunut taaksesi, jatka eteenpäin, ole itsellesi lempeä. Takapakit kuuluvat toipumisprosessiin, ja huomenna on uusi päivä.
  • Muista hengittää.
  • Anna lupa itsellesi pitää hauskaa. Kyllä, ansaitset ja olet sen arvoinen. <3

Iloista, rentouttavaa, aurinkoista (kyllä se sieltä saattaa vielä tulla :)) vappua!

/Monica

 

Evidensbaserad vård av ätstörningar?

Idag skrev jag en kolumn i Hbl om varför vi behöver forskning och vetenskap, och hur viktigt det är att vi förstår hur kunskap formas och omformas. Jag håller med mig själv, men jag är också medveten om att det inte är lätt och att absoluta svar sällan finns. Detta är inte minst sant vad gäller forskning om psykiatrisk vård och psykoterapi. 

Människor med ätstörningar och deras anhöriga undrar förståeligt nog ofta vilken den bästa behandlingen är. Det är en svår fråga, och som även beskrivs här är det mycket vi ännu inte vet. I korthet kan sägas att vi vet att familjebaserad terapi ofta är välfungerande i vården av barn och ungdomar med anorexia nervosa. I vården av bulimia nervosa och hetsätstörningsstörning finns belägg för att kognitiv beteendeterapi (KBT) och interpersonell terapi ofta leder till goda resultat. Det är förstås också individuellt vad som passar vem, och därför måste vi alltid utgå från individens unika situation och behov. Trots att de flesta får hjälp, börjar må bättre och blir friska, blir ca 10-20% av personer med ätstörningar tyvärr inte friska utan sjukdomen fortsätter som svår och långvarig. Många får alltså inte tillräcklig hjälp av de bästa behandlingsformer vi har idag. Därför måste vi fortsätta utveckla bättre vårdmodeller, och också testa dem i vetenskapliga studier. Det är inte patienterna som ska anpassa sig till vårdmodellerna, utan vården som ska utvecklas för att allt bättre erbjuda patienter det de behöver.

Ta hand om dig, och våga söka vård om du behöver den. Du är värd att få hjälp och du är värd att må bra.

/Monica Ålgars

Syömishäiriöiden itsehoito ja Irti ahminnasta

Torstaina (27.4) olen menossa Potilaan oikeuksien päivälle pitämään luennon syömishäiriöiden nettipohjaisesta itsehoidosta (och samma på svenska). Voisin siis vinkata täälläkin Mielenterveystalon Irti ahminnasta-itsehoito-ohjelmasta! Ahmintahäiriö (binge eating disorder, BED) on tavallisin syömishäiriö, johon sairastuu jopa 3,5% väestöstä. Laajemmin määritellyt samankaltaiset vaikeudet (kuten syömisen rajoittamisen ja ahminnan noidankehä, tunnesyöminen ja “jojo-laihdutus”) ovat varmasti paljon tavallisempia. Tapaan työssäni ihmisiä jotka kamppailevat näiden ongelmien kanssa, ja tiedän miten paljon aikaa ja voimia jatkuva tuo syömisen rajoittamisen ja ahminnan noidankehä vie, ja miten paljon se vaikuttaa elämään.

Onneksi apua on saatavilla. Syömisongelmien tunnistaminen mahdollisimman aikaisin, varhainen puuttuminen ja avun saanti on tärkeää ja parantaa ennustetta. Tutkimuksissa on todettu, että kognitiivinen käyttäytymisterapia on tehokas ahminnan hoitomuoto. Lyhyesti ilmaistuna kognitiivinen käyttäytymisterapia perustuu ideaan, että ajatukset, tunteet ja toiminta koko ajan ovat yhteydessä toisiinsa, ja vaikuttamalla yhteen niistä voit vaikuttaa "koko systeemiin" ja vointiisi, sekä löytää keinoja ja työkaluja kohti muutosta. Tiedetään myös, että itsehoito voi olla tehokasta ahminnan hoidossa. Itsehoito voi vähentää ahmintojen määrää ja muita syömishäiriöoireita.

Mielenterveystalon Irti ahminnasta-ohjelma (Bli fri från hetsätning) perustuu juuri kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja sisältää teemoja kuten säännöllinen syöminen, rento liikunta, ajatusmallit ja ajatusansat, tunteet ja tunnesyömine, itsetunto ja itsestään huolehtiminen, mielialan ja stressin säätely, sekä tietoinen läsnäolo ja tietoinen syöminen. Vinkkaan siitä usein omille asiakkailleni, joten ajattelin vinkata siitä myös täällä. Pidempi versio on muuten myös saatavina kirjana, Irti ahminnasta - kohti tasapainoista suhdetta ruokaan, jota voin myös lämpimästi suositella.

Ihanaa viikkoa, pitäkää huolta itsestänne.

/Monica Ålgars

 

 

DKT syömishäiriöiden hoidossa

Tällä viikolla olen viettänyt kaksi varsin innostunutta päivää psykoterapiakoulutuksemme seminaarissa dialektisesta käyttäytymisterapiasta (DKT). Olen ollut kiinnostunut DKT:sta opiskeluajoistani lähtien, ja se olikin yksi syy miksi aikoinaan lähdin Yhdysvaltoihin vaihtoon, DKT:n perustajan Marsha Linehanin kotiyliopistoon. DKT kehitettiin alunperin epävakaan persoonallisuuden hoitoon, mutta sitä käytetään myös syömishäiriöiden hoidossa

Keskeistä DKT:n hoitofilosofiassa on dialektisuus. Dialektinen suhtautuminen tarkoittaa, ettei nähdä totuuksia absoluutteina eikä maailmaa musta-valkoisena, vaan pyritään katsomaan asioita monesta näkökulmasta. Kaksi asiaa voivat olla totta yhtä aikaa. Keskeistä hoidossa on tasapaino/synteesi hyväksynnän ja muutoksen välillä. Jotta voimme tavoitella muutosta, meidän pitää ensin (tai jopa samaan aikaan!) pysähtyä ja hyväksyä tilanne, itsemme, tunteemme. Keskeinen taito hyväksynnän edistämisessä on tietoinen läsnäolo. Lisää tietoa DKT:sta löydät mm tästä.

Olen pohtinut omia asiakkaitani/potilaitani paljon näiden päivien aikana. Syömishäiriöissä on tavallista, että suhde syömishäiriöön ja toipumiseen on hyvin ristiriitainen. Toisaalta saattaa olla todella väsynyt syömishäiriöön ja tunnistaa sen lukuisia kielteisiä vaikutuksia omaan elämään, sekä toivoa itselleen helpotusta ja paremman elämän. Samaan aikaan voi pelätä muutosta ja syömishäiriöstä luopumista, sekä tuntea itsensä keinottomaksi muutostavoitteiden edessä. Kumpikin puoli on totta, yhtä aikaa. DKT antaa työkaluja molempien näkökulmien hyväksyntään, ja hyväksynnän kautta myös muutos voi mahdollistua. DKT:n avulla voi myös oppia uusia taitoja mm. tunteiden säätelyyn ja ahdingon sietämiseen. Tunteiden tunnistaminen, hyväksyminen, kohtaaminen ja säätely on usein haastavaa ihmisille joilla on syömishäiriö. Näiden taitojen vahvistaminen on keskeistä toipumisprosessissa. 

Odotan innolla, että pääsen lukemaan ja oppimaan DKT:sta vielä enemmän, sekä hyödyntämään sitä asiakastyössäni. 

/Monica Ålgars

Nukkumaan käydessä ajattelen

Törmäsin tässä yhtenä päivänä tähän runoon, josta olen aina pitänyt mutta se oli päässyt muutamaksi vuodeksi unohtumaan. Taidanpa laittaa sen työhuoneeni ilmoitustaululle, muistutukseni sekä itselle että muille.

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:
Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

— Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta (1976)

Pienet, isot, urheat, pelokkaat, kaikenlaiset naiset. Minä luotan meihin.

/Monica Ålgars

Hei!

Testaan vain näin alkuun, toimiiko tämä blogi. :) Toivon mukaan ehtisin pian blogata hieman enemmänkin. Ajattelin, että voisin kerätä tänne tietoa, pohdintoja ja linkkejä mm. syömisestä, kehonkuvasta ja terapiasta, sekä kertoa esim. uusista koulutuksistani. Näin alkuun voisin vinkata artikkelista missä puhun siitä, miten ulkonäköpaineisiin voi suhtautua, ja miten niitä voi yrittää helpottaa. 

Rauhallista ja valoisaa kevään ja kesän odotusta sinulle, joka mahdollisesti eksyit tai löysit tänne. Ja hei, muistathan että olet enemmän kuin hyvä juuri sellaisena kuin olet.

/Monica Ålgars