Tiede

Maria och demonen - om ätstörningar hos vuxna

På Yle Arenan finns en väldigt fin och gripande dokumentär om Maria, 46 år, som lider av anorexi. Dokumentären heter Maria och demonen, och är gjord av Jan-Olof Svarvar. Jag rekommenderar den varmt, den lyfter fram viktiga ämnen som det tyvärr inte talas så mycket om: långvariga ätstörningar, och ätstörningar hos vuxna. Ätstörningar är vanligast hos ungdomar och unga vuxna, vilket gör att en stor del av både forskning och behandling är inriktad och baserad på denna grupp. Men ätstörningar drabbar också äldre vuxna, och det är jätteviktigt att även detta lyfts fram. Ätstörningar i vuxenålder kan handla om att en insjuknat i yngre ålder och att sjukdomen fortsatt; att en tidigare insjuknat och tillfrisknat, men sjukdomen blossar upp igen; eller att en insjuknar för första gången i vuxenålder. Svåra livshändelser, livsförändringar,  kroppens förändringar i samband med t.ex. att få barn eller då en blir äldre är exempel på faktorer som kan påverka eller utlösa insjuknandet. 

Bild: Olof Film

Bild: Olof Film

Maria och demonen skildrar skickligt och finstämt anorexins ambivalens, smärtsamhet och komplexitet. Att veta, förnuftsmässigt, vilka förändringar som behövs för att bli frisk, och hur svårt det kan vara att tillämpa denna vetskap på sig själv. Att vilja bli frisk, och samtidigt vara livrädd för det. Svårigheten att bryta inrutade och kanske också tvångsmässiga vanor, även om en vill. Men också hoppet, kämparglöden, att resa sig upp, om och om igen. Maria beskriver också många av de psykologiska aspekter jag skrivit om tidigare: rutiner, tvångsmässighet, behov av kontroll, och hur sjukdomen nästlat sig in i hennes upplevelse av sig själv. Hon beskriver även personlighetsdrag, vilket vi vet att har ett samband med risken för att insjukna i ätstörningar , och även kan påverka tillfrisknandeprocessen. Även traumatiska händelser är riskfaktorer för att insjukna.

Dokumentären visar också hur tung och svår denna sjukdom ofta är för hela familjen, och samtidigt vilket oerhört värdefullt stöd familj och nära är. Trots det svåra och smärtsamma, finns det också mycket hopp och värme i filmen. Jag önskar Maria och hennes familj allt gott, och skickar så gott jag kan ljus, värme, hopp och styrka härifrån Helsingfors upp till dem i Vasa.

/Monica

ps Tekstitys myös suomeksi!

Minä ja muut - syömishäiriö ja sosiaaliset suhteet

Toissapäivänä sain ilokseni olla mukana Etelän Sylin pitkään sairastaneiden illassa keskustelemassa syömishäiriöstä ja sosiaalisista suhteista. Syntyi tärkeää keskustelua tärkeästä aiheesta, ja olen tosi kiitollinen että sain mukana olla kuuntelemassa ja oppimassa.

Sosiaaliset suhteet kuuluvat ihmisyyden tärkeimpiin asioihin. Meillä ihmisillä on syntymästä asti sisäänrakennettu tarve kiintymykselle, turvalle, läheisyydelle ja hyväksynnälle. Meistä tulee me suhteessa muihin ihmisiin, ja ihmissuhteet (kuten suhde eläimiinkin) voivat antaa meille turvaa, iloa ja yhteenkuuluvuutta.

you-not-alone-motivation-quote-vector-typography-poster-hand-lettering-calligraphy-54312332.jpg

Syömishäiriö ja ihmissuhteet liittyvät usein toisiinsa. Ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat voivat vaikuttaa syömishäiriöön sairastumiseen. Tiedetään, että esimerkiksi koulukiusaaminen, perheongelmat, yksinäisyys tai traumaattiset kokemukset voivat lisätä riskiä sairastua syömishäiriöön.

Syömishäiriö vaikuttaa usein myös ihmissuhteisiin. Syömishäiriöoireisiin liittyy monesti salailua, häpeää ja vetäytymistä, mikä voi johtaa eristäytymiseen ja yksinäisyyteen. Syömishäiriö sitoo usein myös paljon energiaa ja aikaa, jolloin voimavaroja jää vähemmän esim. kavereille, hengailulle, hauskanpidolle, perheen ja sukulaisten tapaamiselle. Sosiaaliset tilanteet joihin liittyy ruokaa ja syömistä voivat myös tuntua niin haastavilta, että niitä välttää. Kehonkuvaan liittyviin ongelmiin, energian vähenemiseen ja hormonitasapainon häiriintymiseen liittyy usein myös seksuaalista haluttomuutta ja/tai vetäytymistä intiimistä suhteista. Läheiset ihmiset saattavat lisäksi kokea hämmennystä, pelkoa, huolta, avuttomuutta, syyllisyyttä ja turhautumistakin syömishäiriön edessä, mikä voi vaikuttaa kielteisesti ihmissuhteesiin.

Toisaalta läheiset ihmiset ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat usein varsin tärkeitä toipumisprosessissa. Perhe, ystävät ja kumppani voivat antaa tukea, kuunnella ja tukea hoitoon hakeutumisessa. Perheellä ja läheisillä on myös usein tärkeä rooli hoidossa. Tärkeää on kuitenkin tietenkin muistaa, että läheiset eivät ole hoitohenkilökuntaa. Toinen tärkeä rooli mikä läheisillä on, onkin auttaa pitämään kiinni “tavallisesta elämästä”, maailmasta syömishäiriön ulkopuolella. Ystävien ja sisarusten kanssa voi tehdä ihan muita asioita, pitää hauskaa, harjoitella tervettä suhdetta ruokaan ja syömiseen, tai vain olla yhdessä.

Uskallatko pyytää apua ja tukea läheisiltäsi kun tarvitset sitä? Muistathan, että olet tuen ja yhteenkuuluvuuden arvoinen? Että ansaitset tulla kuulluksi? Että voit ottaa tukea vastaan ystäviltäsi, kumppaniltasi ja perheeltäsi, ja toisessa yhteydessä sitten tukea, auttaa ja kuunnella heidän murheitaan?

Myös Syömishäiriöliitto tarjoaa monenlaista sosiaalista tukea sekä syömishäiriöön sairastuneille että heidän läheisilleen. Chatissa voit keskustella anonyymisti, tai voit saada sähköpostivertaistukea. Alueelliset jäsenyhdistykset järjestävät paljon vertaistukitoimintaa. Etelän Syli järjestää mm. vertaiskaveritoimintaa, erilaisia keskustelu- ja vertaistukiryhmiä ja perjantailounasta.

Et ole yksin. <3

/Monica

Miehetkin sairastuvat syömishäiriöihin

ed disc.jpeg

Viime viikolla Helsingin Sanomissa oli juttu miesten ulkonäköpaineista ja kehonkuvaongelmista, missä sain olla pienessä roolissa mukana asiaa kommentoimassa. Miesten kehonkuvaan ja syömiseen liittyvät ongelmat ovat tärkeä aihe, josta onneksi viime vuosien aikana ollaan alettu puhua yhä enemmän. Perinteisesti, syömishäiriöt on nähty “naisten ja tyttöjen ongelmina”, vaikka myös miehet kärsivät kehonkuvaongelmista, ja arvioiden mukaan noin 10-15% syömishäiriöitä sairastavista ihmisistä ovat miehiä. Mielikuva syömishäiriöistä naisten sairauksina on ongelmallinen ja huolestuttava. Se on tarkoittanut, että mm. tautiluokitukset ja diagnostiset kyselyt on kehitetty naisten lähtökohdista, ja että valtaosa tutkimustiedosta perustuu naisiin ja tyttöihin. Poikien ja miesten syömis- ja kehonkuvaongelmia tunnistetaan huonommin kuin tyttöjen ja naisten, myös kouluissa ja terveydenhuollossa. Miesten syömishäiriöihin liittyy enemmän stigmaa ja usein häpeääkin, ja kynnys hakea apua on pojilla ja miehillä korkeampi kuin naisilla. Kun ajattelen omia potilaita ja asiakkaitani, 10-15% heistä eivät todellakaan ole miehiä, vaikka toki välillä vastaanotolle tulee miehiä ja poikiakin. Onkin arvioitu, että poikien ja miesten syömishäiriöitä alidiagnosoidaan enemmän kuin tyttöjen ja naisten. Tämä on vakava asia sillä tiedetään, että varhainen avun saaminen voi olla yhteydessä nopeampaan toipumiseen ja parempaan ennusteeseen. Miehet ja pojat voivat myös kokea ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunteita hoidossa, jos valtaosa muista potilaista ovat naisia.

Jokainen syömishäiriöitä sairastavat ihminen ovat tietenkin yksilö, riippumatta sukupuolestaan. Keskimäärin löytyy kuitenkin eroja miesten ja naisten oirekuvien välillä. Syömishäiriöistä ja kehonkuvaongelmista kärsivät miehet kokevat esim. useammin tyytymättömyyttä lihaksiinsa ja/tai harrastavat liiallisesta tai pakonomaistakin urheilua ja treenaamista. 

Syömishäiriöön voi sairastua kuka tahansa. sukupuolesta, iästä, etnisyydestä ym riippumatta. Tärkeää olisi, että tietoisuus miesten syömiseen ja kehonkuvaan liittyvistä ongelmista lisääntyisi, jotta apua tarvitsevat pojat ja miehet saisivat sitä. Tarvitaan myös parempia mittareita, jotta miesten syömis- ja kehonkuvaongelmia voitaisiin arvioida osuvammin ja hoitoa suunnitella sen mukaisesti.  “Eating disorders don’t discriminate” (syömishäiriöt eivät syrji), joten avunsaanninkaan ei kuuluisi tehdä sitä.

/Monica

Painon monimutkaisuudesta (ja pieni muistutus kaikkien ihmisarvosta)

Terveisiä Göteborgista, hälsningar från Göteborg!

Olin tällä viikolla työmatkalla, tutustumassa Sahlgrenskan sairaalan lihavuusleikkaustiimin toimintaan. Kaikista tärkeimpänä asiana matkalta jäi mieleen syvempi ymmärrys siitä, miten monisyinen asia ylipaino on. Siihen, miten aivomme reagoivat erilaisiin ruokiin, millaista ruokaa syömme sekä miten kehomme reagoi siihen, vaikuttavat useat ja monimutkaiset tekijät. Mielestäni tämä kuva, Obesity System Map, havainnollistaa asiaa hyvin ja tekee selväksi, että kyse ei todellakaan vain ole yksilön tahdonvoimasta. Ihmisen painoon vaikuttavat mm. biologiset ja perinnölliset tekijät, psykologiset tekijät, kulttuuri ja yhteiskunta, talous, liikuntamahdollisuudet, ruoan tuotanto ja saatavuus...

 

Ylipainoon liittyy edelleen paljon häpeää, stigmaa sekä ennakkoluuloja. Ylipainoisia ihmisia kohdellaan huonommin myös terveydenhuollossa, minkä itse koen niin surullisena ja suututtavana asiana. Surullista (ja ironista) myös on, että tutkimustieto viittaa siihen, että fat shaming ja painosta johtuva syrjintä voi johtaa painon nousuun. Ylipainosta syyllistäminen ei siis todellakaan auta ihmisiä psyykkisesti eikä fyysisesti, vaan päinvastoin. Kuten yllä todettu, ylipaino on todella monimutkainen asia, kuten myös siihen vaikuttaminen. Hyvinvoinnin eteen, sekä psyykkisen että fyysisen, voi sen sijaan onneksi tehdä paljonkin. Ja jos tarvitsee siihen apua ja tukea, sitä on saatavilla. 

Tämä on tietenkin itsestäänselvää, mutta samaan aikaan elämme valitettavasti yhteiskunnassa missä se ei kuitenkaan näytä olevan näin joten toistetaanpa vielä: Paino ei kerro mitään siitä, miten hauska, fiksu, luotettava, luova, kaunis tai rakastettava ihminen on. Eikä sillä tietenkään, tietenkään!, ole mitään tekemistä kenenkään ihmisen arvon kanssa. 

/Monica

Älä laihduta, eiku ihan oikeasti

Tänään vietetään Älä laihduta-päivää, International No Diet Day. Ei siis varmaan tule yllätyksenä, että tänään(kin) haluaisin muistuttaa siitä, että laihduttaminen ei kannata. Ei tänään, ei huomenna, ei oikeastaan koskaan. Laihduttaminen ei “toimi”: se ei johda pysyvään painonpudotukseen suuressa valtaosassa ihmisissä, vaan johtaa usein ahmintaan ja jopa painonnousuun. Laihduttaminen sotkee aineenvaihduntaa, ja vaikuttaa mm. hormonitoimintaan, aivoihin ja mielialaan. Lisäksi se on riskitekijä syömishäiriöille.

Tiedän kuitenkin, että minun on helppoa istua täällä käskyttämässä “Hei, älä laihduta!”, mutta että kehonkuvansa kanssa kamppailevalle ihmiselle tämä voi kuulostaa tyhjiltä sanoilta. “Olet hyvä sellaisena kuin olet” voi tuntua miltei ivalliselta lauseelta jos ei yhtään tunnu siltä, vaan omassa kehossa tuntuu hankalalta olla. 

Tässä muutamia (hieman irrallisia, sillä heräsin juuri :)) ajatuksia siitä, miten asiaa ehkä voisi lähestyä:

  • Miten voisit parhaiten pitää huolta kehostasi ja hyvinvoinnoistasi? Mitä kehosi (sinä!) oikeasti tarvitsee? Millainen ruoka, lepo tai liikkuminen ravitsee sinua ja tukee terveyttäsi? Voisiko sitä lisätä?
  • Miten toivot, että laihtuminen vaikuttaisi elämääsi - ihmissuhteisiin, tapoihin toimia, minäkuvaan..? Voisiko toivomiasi muutoksia näillä elämänalueilla pikkuhiljaa toteuttaa jo nyt? Voisitko ansaita voida hyvin ja elää sellaista elämää mitä toivot ilman että sinun pitäisi muuttaa kehoasi ensin? (Spoiler alert: todellakin!)
  • Dieetit eivät toimi, mutta miksi kulttuurimme ja yhteiskuntamme on niin fiksoitunut siihen, että niiden pitäisi “toimia”? Mitä mieltä sinä olet ahtaasta, kapeasta, yksipuolisesta, epärealistisesta kauneusihanteesta? Kuka tienaa rahaa sillä, että olemme tyytymättömiä itseemme? Voisiko näille normeille ja ihanteille suuttua, kapinoida niitä vastaan? Joskus suuttumisessa on voimaa - Riots not diets! 
  • Sulje silmät ja tunnustele, miltä kehosi tuntuu. Miltä tuntuu olla sinä, sinussa, juuri nyt? Mitä kehosi kertoo, mitä se tarvitsee? Harjoittele tätä perspektiivin vaihtamista aina välillä - mieti miltä tuntuu olla sinä (sisältäpäin), sen sijaan että miltä näytät (ulkoapäin).
  • Oletko jo lukenut Painorauhan julistuksen?

 

Totesin tuossa aikaisemmin, että “Olet hyvä sellaisena kuin olet” voi olla vaikea lause. Se on kuitenkin totta. Olet hyväksynnän, huolenpidon ja hyvinvoinnin arvoinen. Ihan oikeasti.

Rauhallista, hyväksyvää, lempeää päivää toivottaen

/Monica