Kehonkuva

Tasa-arvoista, toiveikasta Pridea!

Hyvää Pridea kaikille!

heart.jpg

Tasa-arvo ja kaikkien ihmisoikeuksien puolustaminen ovat olennaisia terveydelle ja mielenterveydelle. Syömishäiriöihin voi sairastua kuka vain - sukupuolesta, iästä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai kulttuuritaustasta riippumatta. Tiedämme tutkimuksista, että syömishäiriöt ja kehonkuvaongelmat ovat yliedustettuja sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kesken. Mm. syrjintä, vähemmistöstressi, kehodysforia ja kiusaaminen voivat vaikuttaa tähän. Stereotyypit ja stigma voivat myös vaikeuttaa hoitoon hakeutumista ja toipumista.

Terveydenhuollon ammattilaisena ajattelen, että meillä on aivan olennainen vastuu puolustaa kaikkien ihmisten ihmisoikeuksia. Kaikki ihmiset tietenkin ansaitsevat tulla nähdyksi ja kohdatuksi sellaisena kuin ovat, aivan täysin riippumatta sukupuolestaan ja seksuaalisesta suuntautumisestaan, ja tarvittaessa saada omaan tilanteeseen sopivaa apua ja hoitoa.

Toivoa, rohkeutta, iloa ja tasa-arvoa toivottaen,

Monica

Kirjavinkki - Pysäytä tunnesyöminen

tunnesyöminen book.jpg

Ystäväni ja kollegani Katarina Meskasen kirja "Pysäytä tunnesyöminen" on ilmestynyt! Lämmin suositus kaikille, jotka pohtivat tunteidensa ja syömisensä yhteyttä, etsivät ulospääsyä laihduttamisen ja ylensyömisen noidankehästä, ja etsivät sallivampaa, lempeämpää suhtautumista itseensä, tunteisiinsa ja syömiseensä. Nämä ovat niin hurjan tärkeitä, olennaisia teemoja, ja tuntuu tosi hienolta voida nyt vinkata tästä kirjasta omille asiakkaille, potilaille ja juuri sinulle joka ehkä luet tämän.

"Kirja tarjoaa ymmärtävän lähestymistavan tunnesyömisen syihin sekä paljon omakohtaista pohdittavaa. Samalla se antaa runsaasti konkreettisia, ratkaisukeskeisiä harjoituksia sekä täydennettäviä liitteitä, kuten itsehavainnointilomakkeen ja tunteiden lokikirjan."

Olen tosi iloinen ja ylpeä, että olen itsekin saanut olla mukana pienessä osiossa kirjassa. Kirjoitan muutamia ajatuksia kehonkuvasta, mm. itseäsi kannustamisesta, kehopuheeseen vaikuttamisesta sekä näkökulman vaihtamisesta.

Voit tilata kirjan tästä!

Lempeitä lukuhetkiä ja syvempää itseymmärrystä toivottaen <3

/Monica

Ihanaa tanssin, liikkeen, levon päivää

Tänään vietetään kansainvälistä tanssin päivää. Itse lepään sohvalla, sillä kyynärpääni leikattiin aikaisemmin tällä viikolla, mutta mietin tanssia ja sen roolia omassa elämässäni, ja myös muiden. Itselleni tanssi on aikuisiässä ollut ilon, lempeyden, voiman, luovuuden, rentoutumisen ja vapauden tunteen lähde. Tanssin myös lapsena ja nuorena, mutta vasta muutaman vuoden tauon jälkeen sain siitä oikeasti suurta iloa. Ei minusta koskaan tule ammattitanssijaa, grand battementeni eivät ole kovin korkeita, en todellakaan osaa seisoa käsilläni tai mennä spagaattiin - mutta ei se haittaa! Tanssi on minulle tapa olla todella, todella läsnä kehossani, kuunnella sitä, olla siinä onnellinen.

Tiedän kuitenkin, että tanssi voi myös olla vaikea, kivulias, vaativa, täydellisyyttä korostava ja ankara laji. Tanssin harrastajilla ja ammattilaisilla on kohonnut riski kärsiä syömiseen ja kehonkuvaan liittyvistä ongelmista ja sairastua syömishäiriöihin. Tämän näen säännöllisesti myös omassa työssäni syömishäiriöiden parissa — tanssiharrastukseen tai -opintoihin voi liittyä hurjia paineita, perfektionismia, vertailua toisiin, kilpailua ja vaativuutta, mitkä usein ovat olleet mukana vaikuttamassa syömishäiriöön sairastumiseen. 

Tosi tärkeää onkin, millainen ilmapiiri tanssikouluissa ja -tunneilla on, ja miten opettajat suhtautuvat oppilaisiinsa. Onneksi tanssin maailmassa keskustellaan yhä enemmän aiheesta ja tiedostetaan yhä paremmin, että tanssijoiden säännöllinen ja riittävä syöminen on aivan keskeinen asia, että tunneilla käytetyllä sanoilla on merkitystä, että itsetuntoa ja positiivista kehonkuvaa kuuluu tukea, ja miten tärkeää on, että tanssija joka kärsii syömiseen liittyvistä ongelmista saa apua mahdollisimman nopeasti. Tanssin kuuluu olla erilaisten kehojen ja liikkeiden osaamisen, upeuden, voiman ja luovuuden ylistämistä! Ei kenenkään vartalon latistamista, dissaamista tai heikentämistä.

stumble.jpg

Itse uskon, että tanssi voi olla eheyttävää, voimaannuttavaa ja läsnäolevaa, kaikenkokoisille ja -muotoisille kehoille (paitsi tietenkin silloin, jos keho on fyysisesti heikko ja tarvitsee lepoa!). Liikkeen kautta voimme saada yhteyden itseemme ja ilmaista tunteitamme, ilman sanoja. Voisitko sinä saada iloa tanssista? Zumbasta, lempeästä aikuisbalettitunnista, kesän lavatanssista, reggaeton-sheikkailusta, olkkarissa lempibiisin ajan improilusta? Ilman mitään paineita siitä, että pitäisi näyttää tietynlaiselta tai saavuttaa mitään tiettyä? Ihan vain siksi, että kehosi on mahtava ja sen liikkeissä voi olla hyvä olla. Tai jos kehosi on viime aikoina tanssinut tarpeeksi tai liikaakin, voisitko antaa sille tänään lepoa?

Ihanaa tanssin, liikkeen, levon päivää! <3

/Monica

ps Välillä saa ja kuuluukin kompastua.

Liikunnan lempeyttä ja levon iloa

Kirjoitin viime viikolla kolumnin (klikkaa linkkiä jos haluat treenata ruotsia!) juoksemisesta, mitä olen harrastanut sen jälkeen kun tammikuussa liukastuin ja mursin kyynärpääni pahasti, enkä 7 kuukauteen voinut tanssia, mitä siis tavallisesti harrastan ja rakastan. Haluan liikkua, sillä liikkuminen tekee hyvää. Vietän päiväni istuen ja monet illat sohvalla, ja ellen liiku minusta tulee kireä, huonouninen ja hermostunut. Olen aina luullut inhoavani juoksemista, mutten keksinyt muutakaan mitä voisin tehdä ilman käsiä, joten tartuin härkää sarvista ja, no, aluksi kävelin, sitten vähän juoksin, ja lopulta opin pitämäänkin siitä.

21875597_10155757839256663_330807830_o.jpg

Hölkätessäni Mustikkamaalla olen ehtinyt pohtia omaa ja kulttuurimme suhdetta liikuntaan paljon. Miksi liikun? Ja miten suhtautua liikuntaan maailmassa mikä toisaalta on täynnä aivan absurdeja fitnesspaineita, mutta missä toisaalta istumme yhä enemmän ja vietämme valtaosan hereillä olevasta ajastamme käpertyneinä erilaisten näyttöjen edessä? Ellei koskaan kuitenkaan mene triathloniin, onko yhtä hyvä vain luovuttaa koko urheilun suhteen ennen kuin on edes aloittanut? Voiko liikuntaan suhtautua ilolla, armollisuudella ja lempeydellä, vai onko sen pakko olla piinaa, suorittamista, riittämättömyyden tunnetta

Tässä muutamia ajatuksia Mustikkamaan auringonlaskujen lenkkipolulta:

  • Älä juokse, kävele. Jos juokset, juokse hitaasti, miten lyhyesti tahansa. Juokse ensin pienissä alamäissä, niin saat tuntea millaista on kun juokseminen tuntuu hyvältä.
  • Pysähdy ihan niin usein kuin tuntuu siltä.
  • Kävele kaikissa ylämäissä, kunnes ehkä jonain päivänä haluat kokeilla juosta yhtä ylös. Ellet halua, jatka kävelemistä, se on enemmän kuin ok.
  • Don’t play the numbers game. Mikään kalorilaskuri tai km/h ei tule tekemään sinut onnelliseksi. Jos haluat ladata jonkun sporttisovelluksen, tee se varmistaaksesi että liikut tarpeeksi hitaasti.
  • Älä treenaa siksi että vihaat kehoasi tai halua viedä siltä jotain, vaan siksi että rakastat sitä ja haluat antaa sille jotain. Jos “rakastaa” on liian iso sana, toivota kehollesi hyvää.
  • Jos olet sairas tai sinuun sattuu - pysy kotona. Ei haittaa mitään vaikka missaisit suunnitellun treenin. Älä kuitenkaan aina jää kotiin kun on vähän väsynyt olo.
  • Jos sinun olisi hyvä hidastaa - podcastit. Jos haluat lisätä tahtia - Sonic Youth.
  • Syö, lepää. Jotta voisi voida hyvin sohvalla kääriytyneenä peittoon, pitää liikkua välillä. Mutta jotta voisi voida hyvin liikutessaan, pitää maata siinä sohvalla välillä.

Liikunnan lempeyttä ja levon iloa toivottaen,

/Monica

 

 

Miehetkin sairastuvat syömishäiriöihin

ed disc.jpeg

Viime viikolla Helsingin Sanomissa oli juttu miesten ulkonäköpaineista ja kehonkuvaongelmista, missä sain olla pienessä roolissa mukana asiaa kommentoimassa. Miesten kehonkuvaan ja syömiseen liittyvät ongelmat ovat tärkeä aihe, josta onneksi viime vuosien aikana ollaan alettu puhua yhä enemmän. Perinteisesti, syömishäiriöt on nähty “naisten ja tyttöjen ongelmina”, vaikka myös miehet kärsivät kehonkuvaongelmista, ja arvioiden mukaan noin 10-15% syömishäiriöitä sairastavista ihmisistä ovat miehiä. Mielikuva syömishäiriöistä naisten sairauksina on ongelmallinen ja huolestuttava. Se on tarkoittanut, että mm. tautiluokitukset ja diagnostiset kyselyt on kehitetty naisten lähtökohdista, ja että valtaosa tutkimustiedosta perustuu naisiin ja tyttöihin. Poikien ja miesten syömis- ja kehonkuvaongelmia tunnistetaan huonommin kuin tyttöjen ja naisten, myös kouluissa ja terveydenhuollossa. Miesten syömishäiriöihin liittyy enemmän stigmaa ja usein häpeääkin, ja kynnys hakea apua on pojilla ja miehillä korkeampi kuin naisilla. Kun ajattelen omia potilaita ja asiakkaitani, 10-15% heistä eivät todellakaan ole miehiä, vaikka toki välillä vastaanotolle tulee miehiä ja poikiakin. Onkin arvioitu, että poikien ja miesten syömishäiriöitä alidiagnosoidaan enemmän kuin tyttöjen ja naisten. Tämä on vakava asia sillä tiedetään, että varhainen avun saaminen voi olla yhteydessä nopeampaan toipumiseen ja parempaan ennusteeseen. Miehet ja pojat voivat myös kokea ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunteita hoidossa, jos valtaosa muista potilaista ovat naisia.

Jokainen syömishäiriöitä sairastavat ihminen ovat tietenkin yksilö, riippumatta sukupuolestaan. Keskimäärin löytyy kuitenkin eroja miesten ja naisten oirekuvien välillä. Syömishäiriöistä ja kehonkuvaongelmista kärsivät miehet kokevat esim. useammin tyytymättömyyttä lihaksiinsa ja/tai harrastavat liiallisesta tai pakonomaistakin urheilua ja treenaamista. 

Syömishäiriöön voi sairastua kuka tahansa. sukupuolesta, iästä, etnisyydestä ym riippumatta. Tärkeää olisi, että tietoisuus miesten syömiseen ja kehonkuvaan liittyvistä ongelmista lisääntyisi, jotta apua tarvitsevat pojat ja miehet saisivat sitä. Tarvitaan myös parempia mittareita, jotta miesten syömis- ja kehonkuvaongelmia voitaisiin arvioida osuvammin ja hoitoa suunnitella sen mukaisesti.  “Eating disorders don’t discriminate” (syömishäiriöt eivät syrji), joten avunsaanninkaan ei kuuluisi tehdä sitä.

/Monica

Häpeä ei ole tie terveyteen

Muutama viikko sitten sain ilokseni olla mukana Ylen:n jutussa, missä haastateltiin todella fiksua bloggaajaa, Ellen Strömbergia. Koska ette kaikki (ahkerasta kouluruotsiopiskelustanne huolimatta!) välttämättä jaksa lukea koko tekstiä ruotsiksi, ajattelin tiivistää keskeisimmät asiat myös suomeksi.

Ellen puhui aiemmin kesällä radiossa mm. kehomyönteisyydestä (body positivity) ja kehoaktivismista. Kommenteissa ihmiset kiittivät Ellenia tärkeästä puheenvuorosta, mutta toiset provosoituivat, kritisoivat ohjelmaa ja kirjoittivat, että kehomyönteisyys “yllyttää ylipainoon”.

Mutta miksi myönteinen suhde isompaan vartaloon suhde herättää tunteita? Mikä kehoaktivismissa provosoi? Suljetaanko todella kehoaktivismissa silmät sille, että ylipainoon liittyy terveysriskejä?

Ellen nostaa esille patriarkaalisen yhteiskunnan ja sen laihdutus-, laihuus- ja suoritusnormit. Tässä kontekstissa nainen joka on tyytyväinen itseensä eikä suostu suhtautumaan kehoonsa projektina rikkoo normeja ja sääntöjä. Ellen puhuu myös siitä, miten tärkeää on että erilaiset kehot ja ihmiset saavat näkyä (esim. mediassa ja somessa), jotta käsityksemme kauneudesta laajentuisivat. Lisäksi hän pohtii, miksi ylipäätään on niin tärkeää "näyttää hyvältä"? Miksi vartaloitamme arvioidaan ulkonäön perusteella, miksei niitä nähdä työvälineinä joiden avulla tehdään asioita? Pohdin artikkelissa myös tapoja, millä voisimme vähentää vartalofiksaatiota ja harjoittaa arjessa kehoaktivismia. Voisimmeko esim. kiinnittää huomioita siihen, miten puhumme omasta ja muiden kehoista? Voisiko (pieniä, harmittoman tuntuisiakin) ulkonäkökommentteja vähentää? Olen myös sitä mieltä, että meillä kaikilla on vastuu puuttua syrjintään ja ikäviin kommentteihin muiden painosta ja koosta.

Sanon artikkelin lopussa myös muutaman sanan terveydestä. Paino on vain yksi aspekti terveydestä. Psyykkinen terveys, itsestään huolehtiminen mm. ovat yhtä lailla tärkeitä osia terveyttä (kuten Ellen sen aika täydellisesti ilmaisi “En ehkä juokse maratonia. Mutta se, etten enää halua kuolla on mielestäni aika hiton terveellistä”). Lisäksi (kuten olen aikaisemminkin täällä kirjoitellut), painoon liittyvä syrjintä ja fat shaming eivät auta ketään parempaan terveyteen, päinvastoin. Painoon liittyvä syrjintä ja halveksunta ovat tutkimusten mukaan yhteydessä masennukseen, stressiin ja huonoon itsetuntoon sekä suurempaan todennäköisyyteen painon nousuun. Lisäksi ylipainoisia ihmisiä kohdellaan huonommin terveydenhuollossa, mikä ei tietenkään tue kenenkään terveyttä. Eli: Häpeä, syrjintä ja toisten ihmisten dissaaminen eivät todellakaan tee kenestäkään terveempää. 

Voisiko kehopositiivisuudesta (tsekkaa myös vaakakapina) olla sinulle hyötyä, iloa, apua? Rauhaa, huolenpitoa ja lempeyttä teille kaikille. <3

/Monica

Kesä, syömishäiriö, itsestään huolehtimien

Kesä! Viime viikonloppuna onnistuin jopa saamaan pienen auringonpistoksen kun niin innostuin.

Samaan aikaan kun iloitsen kesästä ja lämmöstä, monet potilaistani ja asiakkaistani puhuvat siitä, että kesään myös liittyy vaikeita ajatuksia ja tunteita. Elämme kulttuurissa missä jatkuvasti kohtaamme aivan kohtuuttomia, epärealistisia ja mielestäni raivostuttavia viestejä siitä, miltä meidän pitäisi näyttää ja miten meidän pitäisi yrittää muuttaa ja rääkätä itseämme. Kesädieetit, “rantakunto”, julkkisnaisten bikinikuvien arvostelu.. tiedätte mistä puhun. 

Miten suhtautua tähän kaikkeen? Miten kohdella itseään ja vartaloaan hyvin ja kunnioittavasti ympäristössä mikä käskee meitä toimimaan juuri päinvastoin? Miten laittaa uikkarit päälle ja mennä rannalle kun pelkää ettei ole tarpeeksi paljon tai vähän sitä tai tätä? 

Tässä muutamia ajatuksia siitä, miten nauttia kesästä, myös tässä yhteiskunnassa, ja kyllä, juuri tässä ikiomassa kehossa:

  • Älä arvostele ja kritisoi omaa vartaloasi, eikö myöskään muiden ihmisten ulkonäköä. Voimme yhdessä, pienin askelin, yrittää muuttaa ilmapiiriä (ja pikku hiljaa koko yhteiskuntaa! ;)) sellaiseksi, missä kaikenlaiset kehot ovat yhtä arvostettuja, eikä vartaloiden ulkonäköön kiinnitetä niin paljon huomioita. Fat-talk ei auta kenenkään hyvinvointia, päinvastoin.
  • Muista, että kaikki vartalot ovat erilaisia, ja näin kuuluukin olla. Median yksipuolinen, usein photoshopattu “ihannevartalo” on vain yksi vartalotyyppi. Kuten aikaisemminkin kirjoitin: Kuka tienaa rahaa sillä, että olemme tyytymättömiä itseemme? Voisiko näille normeille ja ihanteille suuttua, kapinoida niitä vastaan? Joskus suuttumisessa on voimaa - Riots not diets!
  • Jos olet toipumassa syömishäiriöstä, muista syödä säännöllisesti ja riittävästi silloinkin kun on kuumaa ulkona. Jos kesän menot poikkeavat arjesta ja rutiineista mihin olet tottunut, suunnittele syömisiä etukäteen, mahdollisesti yhdessä hoitajasi, terapeuttisi tms kanssa.
  • Jos hoidossasi tulee taukoa, terapeuttisi on lomalla tms, suunnitelkaa yhdessä etukäteen miten pidät huolta itsestäsi vaikka tapaamisia olisi vähemmän. Opinnoista ja töistä voi jäädä lomalle, mutta toipuminen ja terveydestäsi huolehtiminen jatkuvat (onneksi) kesälläkin.
  • Yritä muuttaa fokusta ja näkökulmaa: sen sijaan, että tarkkailisit kehoasi ulkoapäin, mieti millaisia asioita voisit tänä kesänä tehdä jotta tuntuisi hyvältä olla kehossasi, sisältäpäin. Miltä yöuinnin viileä vesi tuntuu ihollasi? Entä saunan lämpö? Auringonlämmin kallio jalkojesi alla, tai asfaltti jos viihdyt kaupungissa? Mitä kehosi (sinä!) kaipaa? Ehkä lepoa ja pitkiä yöunia? Aurinkoa? Marjoja, grilliruokaa, jäätelöä (kyllä, sitä saa syödä!)? Yritä kuunnella itseäsi, ja antaa itsellesi mitä tarvitset.
  • Pidä hauskaa ja rentoudu! Olet todellakin ansainnut sen.

/Monica

Älä laihduta, eiku ihan oikeasti

Tänään vietetään Älä laihduta-päivää, International No Diet Day. Ei siis varmaan tule yllätyksenä, että tänään(kin) haluaisin muistuttaa siitä, että laihduttaminen ei kannata. Ei tänään, ei huomenna, ei oikeastaan koskaan. Laihduttaminen ei “toimi”: se ei johda pysyvään painonpudotukseen suuressa valtaosassa ihmisissä, vaan johtaa usein ahmintaan ja jopa painonnousuun. Laihduttaminen sotkee aineenvaihduntaa, ja vaikuttaa mm. hormonitoimintaan, aivoihin ja mielialaan. Lisäksi se on riskitekijä syömishäiriöille.

Tiedän kuitenkin, että minun on helppoa istua täällä käskyttämässä “Hei, älä laihduta!”, mutta että kehonkuvansa kanssa kamppailevalle ihmiselle tämä voi kuulostaa tyhjiltä sanoilta. “Olet hyvä sellaisena kuin olet” voi tuntua miltei ivalliselta lauseelta jos ei yhtään tunnu siltä, vaan omassa kehossa tuntuu hankalalta olla. 

Tässä muutamia (hieman irrallisia, sillä heräsin juuri :)) ajatuksia siitä, miten asiaa ehkä voisi lähestyä:

  • Miten voisit parhaiten pitää huolta kehostasi ja hyvinvoinnoistasi? Mitä kehosi (sinä!) oikeasti tarvitsee? Millainen ruoka, lepo tai liikkuminen ravitsee sinua ja tukee terveyttäsi? Voisiko sitä lisätä?
  • Miten toivot, että laihtuminen vaikuttaisi elämääsi - ihmissuhteisiin, tapoihin toimia, minäkuvaan..? Voisiko toivomiasi muutoksia näillä elämänalueilla pikkuhiljaa toteuttaa jo nyt? Voisitko ansaita voida hyvin ja elää sellaista elämää mitä toivot ilman että sinun pitäisi muuttaa kehoasi ensin? (Spoiler alert: todellakin!)
  • Dieetit eivät toimi, mutta miksi kulttuurimme ja yhteiskuntamme on niin fiksoitunut siihen, että niiden pitäisi “toimia”? Mitä mieltä sinä olet ahtaasta, kapeasta, yksipuolisesta, epärealistisesta kauneusihanteesta? Kuka tienaa rahaa sillä, että olemme tyytymättömiä itseemme? Voisiko näille normeille ja ihanteille suuttua, kapinoida niitä vastaan? Joskus suuttumisessa on voimaa - Riots not diets! 
  • Sulje silmät ja tunnustele, miltä kehosi tuntuu. Miltä tuntuu olla sinä, sinussa, juuri nyt? Mitä kehosi kertoo, mitä se tarvitsee? Harjoittele tätä perspektiivin vaihtamista aina välillä - mieti miltä tuntuu olla sinä (sisältäpäin), sen sijaan että miltä näytät (ulkoapäin).
  • Oletko jo lukenut Painorauhan julistuksen?

 

Totesin tuossa aikaisemmin, että “Olet hyvä sellaisena kuin olet” voi olla vaikea lause. Se on kuitenkin totta. Olet hyväksynnän, huolenpidon ja hyvinvoinnin arvoinen. Ihan oikeasti.

Rauhallista, hyväksyvää, lempeää päivää toivottaen

/Monica

Hei!

Testaan vain näin alkuun, toimiiko tämä blogi. :) Toivon mukaan ehtisin pian blogata hieman enemmänkin. Ajattelin, että voisin kerätä tänne tietoa, pohdintoja ja linkkejä mm. syömisestä, kehonkuvasta ja terapiasta, sekä kertoa esim. uusista koulutuksistani. Näin alkuun voisin vinkata artikkelista missä puhun siitä, miten ulkonäköpaineisiin voi suhtautua, ja miten niitä voi yrittää helpottaa. 

Rauhallista ja valoisaa kevään ja kesän odotusta sinulle, joka mahdollisesti eksyit tai löysit tänne. Ja hei, muistathan että olet enemmän kuin hyvä juuri sellaisena kuin olet.

/Monica Ålgars